Heineken takoi hyvän tuloksen alkuvuonna
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi   
27.08.2009 05:49

Hollantilainen panimojätti Heineken on parantanut tulostaan kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Yhtiön tulos kasvoi, kun se vähensi tuotantoaan ja kulujaan vastaamaan kysynnän laskua.


Heineken-konsernin ankara säästökuuri on saanut aikaan 50 miljoonan euron säästöt alkuvuonna. Yhtiö tekikin vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 993 miljoonan euron tuloksen ennen veroja ja kertaluonteisia eriä. Vastaava tuos oli vuosi aiemmin 925 miljoonaa euroa. Asiasta uutisoi Kauppalehti.

 

Suomalainen Hartwall kuuluu Heineken-konserniin.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä