Stallhagen kasvattaa oluen myyntiään
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
22.09.2009 11:01

Ahvenanmaalla toimiva Stallhagen-panimo on lisännyt oluen myyntiään tänä vuonna. Yhtiö myi tammi-elokuussa olutta runsaat 144 000 litraa. Myös kävijämäärät Stallhagenin pubissa ja myymälässä on lisääntynyt.

Toimitusjohtaja Stefan Blomqvist kertoo Nya Åland -lehdessä, että Stallhagen pystyy vastaamaan aiempaa paremmin pienpanimon oluiden kysyntään. Blomqvistin mukaan varsinkin päivittäistavarakapoissa Stallhagenin tuotteita on nyt saatavilla entistä paremmin. 

Stallhagen on valmistanut keskiolutversion suositusta syyskauden Oktoberfest-oluesta. Oktober-olutta, 4,7 %, on valmistettu noin 8000 pulloa, ja olut on jo myynnissä kaupoissa ja anniskelupaikoissa. Panimo valmistaa muitakin kausioluita, kuten mm. joulu- ja pääsiäisoluita.

 

 
AddThis Social Bookmark Button