Lammin Sahti 25 vuotta pienpanimoalan pioneerina
Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
28.06.2010

Lammin Sahti on toiminut tiennäyttäjänä suomalaiselle sahtiosaamiselle ja käsityöoluiden valmistukselle jo neljännesvuosisadan ajan. Paljon palkintoja kerännyttä yritystä voidaan suurella sydämellä kutsua suomalaisen pienpanimotoiminnan pioneeriksi.

Lammilla sahtitaito periytyy isältä pojalle, ja tarvittaessa talosta toiseen. Lammin Sahdin perustaja Pekka Kääriäinen meni sahdinteko-oppiin jo 14-vuotiaana. Vuosi oli tuolloin 1970 ja oppi-isänä toimi naapurissa, Lammin Lieson kylän Iso-Äijälässä asuva sahdintekijä Pentti Rantanen, olympiavoittaja Heli Rantasen isä.

– Tekemisen ilosta se lähti, kokeilunhalusta. Päätavoitteena ei ollut kuitenkaan saada juotavaa itselleni, Kääriäinen kertoi Suomen Olutseuran Olut-lehdessä vuonna 1994.

Pekka Kääriäinen opetteli sahdinteon jo teini-ikäisenä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Kuusi vuotta Kääriäistä vanhempi Rantanen oli puolestaan oppinut itse sahdinteon taidon muutamia vuosia aikaisemmin 1960-luvun puolella.

– Jo muutaman valmistuskerran jälkeen tuli hetki, jolloin piti itse koittaa taitojaan. Pieleenhän se olisi mennyt, ellei Pentti olisi poikennut auttamaan. Loppujen lopuksi sahdista tuli ihan juomakelpoista, Kääriäinen muistelee Ulla Asplundin toimittamassa Sahtikirjassa.

Valmistuspaikkana oli Kääriäisen kotitilan Ali-Äijälän karjakeittiö, jossa oli leveäpohjainen muuripata. Sahtivierteen juoksutusastian virkaa teki naapurista lainattu kaksikorvainen puusaavi.

– Valmistuskertoja ei monia vuoden mittaan kertynyt, mutta siskojen häihin, juhannukseksi ja muihinkin juhliin sahtia tuli tehtyä, hän jatkaa.

Sahtipanimo syntyi 1985

Yrittäminen on Kääriäisellä verissä. Ensimmäisen oman toiminimen mies perusti vähän päälle parikymppisenä. Lieson kylällä hän myi ensiksi opiskeluaikoina vihanneksia, kunnes nuoruudessa hankittu sahdinvalmistuksen taito vei lopullisesti mukanaan.

Lammin Sahti perustettiin aluksi aputoiminimenä PK-Trading Oy:lle. Yhtiö merkittiin kaupparekisteriin 15.8.1985.

– Samana vuonna rakensin koelaitteiston käytetyistä laitos- ja meijerikalusteista samaiseen karjakeittiöön. Muuripadan sijalle asennettiin 300 litran vesihaudekattila, joka toimi imellytys- eli mäskäyskattilana, Kääriäinen kertoo.

Vierteen juoksutusastiana oli 400 litran tilatankki. Samanlaisessa tankissa tapahtui myös käyttäminen. Systeemi veti 80 kg maltaita ja kerralla syntyi vierrettä 200 litraa käymään.

Aluksi vain vierrettä myyntiin


Sahdista alkoi muodostua nopeasti yrityksen pääliiketoimiala. PK-Trading muuttui virallisesti Lammin Sahdiksi 1989. Yhtiöön tuli 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa kahdessa osakeannissa Kääriäisen perheen lisäksi uusia osakkaita vajaat 60.

Aluksi Lammin Sahti sai valmistaa vain vierrettä myyntiin. Kuva: www.sahti.fi

Noihin aikoihin Lammin Sahti mainittiin jopa Guinnessin ennätystenkirjassa maailman suurimman sahtikuurnan omistajana.

Lammin Sahti valmisti aluksi myyntiin alkoholitonta sahtivierrettä, mutta Alkolle oli jo heti toiminnan ensi metreiltä asti lähtenyt kirjeitä oikean sahdin valmistamiseksi ja myymiseksi.

– Haimme luvat kaupalliselle sahdinvalmistukselle 1986. Saimme ne myös yllättäen seuraavana vuonna eli 1987, jolloin myös valmistus alkoi, Kääriäinen muistelee.

Myös ensimmäiset kaupalliset sahdit Kääriäinen keitti samassa vanhassa navetassa, jossa panimo sijaitsee vielä tänä päivänäkin. Panimoa laajennettiin ja remontoitiin heti toiminnan alkutaipaleella vuonna 1988.

Vauhdikas startti Pellavamarkkinoilla


Ensimmäisen kerran kaupallisesti tuotettua paikallista sahtia oli tarjolla Lammin Pellavamarkkinoilla 13. kesäkuuta 1987.

– Sahtia ehdimme kaataa tuoppeihin 836 litraa kuuden tunnin aikana. Ihmiset jonottivat koko ajan päästäkseen testaamaan hartaasti odotettua virallista tuotetta, Kääriäinen kertoo.

Keski-Häme-lehti raportoi v. 1988, kun presidentti Mauno Kovisto ihastui Lammin Sahtiin.

Samana vuonna Kääriäinen teki vielä sahdista – tai paremminkin sahtivierteestä – Helsingin kauppakorkeakoulun lopputyön. Läpimurto Alkon myymälöihin tapahtui vuoden 1990 lokakuussa, jolloin Lammin viinakaupasta sai ostaa paikkakunnan omaa sahtia.

Sen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää historiaa ja tieraivaamista suomalaiselle sahti- ja pienpanimokulttuurille. Innokas asianharrastaja, Pekka Kääriäinen, on yrittämisen ohella myös 20 yrityksestä koostuvan Suomen Pienpanimoliiton sekä Suomen Sahtiseuran puheenjohtaja.

Viranomaisyhteistyön lisäksi aktiivisuus on noteerattu myös EU-tasolla. Sahtiseura haki – ja myös sai! – sahdille Euroopan Unionin Aito Perinteinen Tuote -todistuksen vuonna 2002. Vastaavia todistuksia on myönnetty muun muassa Lapin puikulalle, kalakukolle, rönttöselle ja karjalanpiirakalle.

– Anna täyden tunnustukseni yhteistyöstä ja kumppanuudesta kaikille yhtiömme osakkaille. Erikoiskiitokset ja terveiset lähetän europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiselle, joka on ollut pitkään toiminnassamme mukana, Kääriäinen sanoo.

Michael Jackson suuri sahdin ystävä

Lammin Sahti tunnetaan myös maailmalla. Brittiläinen olutguru ja -kirjailija Michael Jackson (1942–2007) oli suuri sahdin ystävä.

Olutkirjailija Michael Jackson oli suuri sahdin ystävä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Hän kehuu Lammin Sahtia kirjassaan The New World Quide to Beer yhdeksi maailman vanhimmista primitiivisistä oluista, joka on säilynyt alkuperäisenä ja josta kannattaa olla ylpeä.

–Sahti is more than a curiosity. It is a part of Finnish culture!, Jackson hehkuttaa.

Jacksonin ja Lammin Sahdin yhteisen sävelen löytymisen ansiosta Lammin Sahtia ja Puhti-olutta on myös viety pieniä määriä muun muassa Yhdysvaltoihin.

Jackson oli tuttu vieras myös Lammin Sahdin maisemissa Liesossa, jossa hän kävi yhdessä olutkirjailija Unto Tikkasen kanssa valmistamassa sahtia ja maistelemassa valmista juomaa savusaunan hämärässä..

Vakavarainen yritys

Talvisin Lammin Sahti pyörii Kääriäisten omin voimin, mutta kesän koittaessa yhtiössä on parikymmentä työntekijää. Lammin Sahti palvelee Lahden satamassa vapusta syyskuun loppuun saakka.

Makasiinissa toimivan kanttiini Risa Robellin ohella satamassa on vuonna 2003 avattu 50-paikkainen Sahtimessi, jossa tarjoillaan muun muassa yrityksen omia tuotteita, kuten Käki-, Puhti ja Pöllö-oluita, Pulu- ja Kottarainen-siidereitä sekä tietysti oman panimon sahtia suoraan hanasta. Heinolan satamassa yrityksellä on kesäkahvila Tyyrpuuri, jossa on myös A-oikeudet.

Lammin Sahti valmistaa myös oluita, jotka maistuvat ruoan kanssa. Kuva: Heikki Kähkönen.

Pekka Kääriäinen on yhtiön toimitusjohtaja. Oluiden ja sahdin valmistus hoituu yhdessä Sirpa-vaimon kanssa. Yrityksen liikevaihto on noin 750 000 euroa.

– Monien vastoinkäymisten jälkeen myös yhtiön talous on vihdoin saatu kuntoon, josta tunnuksena on Luottokunnan myöntämä Suomen Vahvimmat 2010 -tunnus kolmella tähdellä, Kääriäinen kertoo.

Lahden ja Heinolan lisäksi merkittävän osan yrityksen sahdinmyynnistä muodostaa Tuuloksen kauppakeskus Tuulosessa sijaitseva vähittäismyyntipiste. Sen yhteydessä yritys valmistaa myös sahtia lähinnä talviaikaan. Lammin Sahti valmistaa mallasjuomien ja siidereiden ohella omia tisleitä, ja kypsyttää niitä aidoissa tammitynnyreissä.

Mukana eri tapahtumissa

Lammin Sahti on aktiivisesti mukana erilaisissa tapahtumissa niin Lahden satamassa kuin muuallakin maassa, kuten Lammin Pellavamarkkinoilla, Padasjoen Sahtimarkkinoilla, maaseutunäyttelyissä  sekä erämessuilla.Lammin Sahti järjestää myös Lahdessa ja Helsingissä Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumat, joissa on mukana pienpanimoliiton jäsenyritysten valmistamia tuotteita.

Vuonna 2009 yhtiön järjestämiin tapahtumiin syntyi uusi Syystober-olutjuhla, joka järjestetään Helsingin Rautatientorilla. Oman myyntipisteen lisäksi paikalla saatetaan kesäisin nähdä myös Lammin Sahdin Janonsammuttaja-auto.

Osaksi Lammin Sahdin ansioista Pekka Kääriäinen on saanut Olutliiton Hyvä Tuomas -tunnustuksen 1994, Sahtiseuran myöntämän Haarikanhaltija-tunnustuksen 1996 ja Olutlähettiläs-tunnustuksen 2004. Lammin Sahti on valittu Suomen Parhaaksi 1994 ja Vuoden Olueksi 2008.

Kommentit (0)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja!

!joomlacomment 4.0 Copyright (C) 2009 Compojoom.com . All rights reserved."

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä

Kirjaudu

username
password