Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo, että oluen verotuksen korotus on askel taaksepäin kehittymässä olleelle olutkulttuurille. Kallio muistuttaa Aamulehdessä, että myös alan työllisyys kärsii, kun tavaraa kannetaan ulkomailta.
Hallitus hyväksyi keskiviikkona lakiesityksen, jolla alkoholiveroa nostetaan lokakuun alussa 10 prosenttia. Suomi on EU:n kovimpia alkoholin verottajia. Oluessa ja välituotteissa ollaan ykkössijalla, viineissä ja väkevissä kolmanneksi korkeimmalla.
Oluenkuluttajia edustava Olutliitto vaatii maan hallitukselta jämerää otetta ravintolapalvelujen alentamiseksi EU:ssa tämän kevään aikana. Ravintoloiden alv:n laskeminen nykyisestä 22:sta 12 prosenttiin olisi kauan kaivattu kädenojennus suomalaiselle olutkulttuurille.
Kotimaiset panimot eivät niele kansanedustajien esityksiä alkoholijuomien mielikuvamainonnan kiristämisestä. Eduskunnassa on menossa lainmuutossuunnitelma, jonka mukaan viittaukset tunturipuroihin ja hyvään tunnelmaan pitäisi poistaa olutmainoksista. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Olut oli esillä Etelä-Suomen lääninhallituksen järjestämässä päihdeseminaarissa keskiviikkona Keravalla. Olutkulttuuri.fi -kanavan tuottaja Heikki Kähkönen käsitteli puheenvuorossaan outoja myyttejä ja käsityksiä, jotka liittyvä olueen ja ylipäätänsä alkoholipolitiikkaan. Kähkönen vaati päihdeammattilaisia ja päättäjiä lopultakin luopumaan Turmiolan Tommista sekä nostamaan esiin myönteisiä malleja kohtuullisesta ja vastuuntuntoisesta alkoholinkäytöstä.
”Hallitus on tänään päättänyt toteuttaa 10 prosentin alkoholiverojen korotuksen vuonna 2009. Korotus on hätiköity ja tarpeettoman suuri, koska edellinen vuoden 2008 alussa toteutettu suuri veronkorotus on kääntänyt alkoholin matkustajatuonnin kasvuun ja hiivuttanut kotimaisen myynnin lähes kaikissa juomaryhmissä”, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen muistuttaa.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Päivittäistavarakauppayhdistys PTY tyrmäävät ajatuksen kaupoissa myytävän oluen prosenttirajan laskemisesta 3,7:ään. Panimoliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo Turun Sanomissa, että ehdotus siirtäisi keskioluen Alkoon Ruotsin mallin mukaan.