Kansanterveyslaitoksen (KTL) pääjohtaja Pekka Puska vaati mätäkuun juttuna keskioluen siirtämistä Alkoon ja alle 3,5 %:n kakkosoluen tuomista kauppoihin Ruotsin tapaan.

Puska ei ole asialla ensimmäistä kertaa. Moni muistaa, että hänen vetämänsä Terveys ry vaati oluen laimentamisesta jo 1999. Tuolloin kieltolakihenkinen tapakasvatus todettiin ajasta jääneeksi ja kulttuuritiedottomaksi.

Median myllyttämällä II-olutkeskustelulla on ollut tietoinen tarkoitus hämmentää valtion budjetin valmistelua ja lisätä painetta olutveron korotukselle. Kakkosolut onkin nähtävä mieluummin poliittisena kannanottona kuin perusteltuna kansan raitistamisena.

Kakkosolut on historiaa

Suomessa kokeiltiin toisen veroluokan olutta kieltolain jälkeen 1930-luvulla. Tuolloin myynnissä ollut 2,25–3,2 painoprosentin (2,8–4,0 til.-%) olut ei mennyt kaupaksi, joten sen valmistuksesta luovuttiin kannattamattomana.

Keskiolutlaki vuoden 1969 alussa toi vahvemman kolmosoluen kaikkien täysi-ikäisten saataville ruokakauppoihin ja baareihin, jolloin kulutuskin kääntyi voimakkaaseen kasvuun.

Keskioluen halpeneminen 1990-luvun alussa neloseen verrattuna ohjasi kulutusta lisää kohti miedompia mallasjuomia. Samalla monet oluen kuluttajat laimensivat itse nauttimansa oluensa vahvuutta jopa lähes viidenneksellä.

Suomessa veroluokat oluessa poistuivat EU-jäsenyyden myötä. Kaupoissa myytävän alkoholijuomien raja jäi 4,7 tilavuusprosenttiin, jonka laskemista 3,5 tilavuusprosenttiin terveysoppineet nyt tähtäävät historian opetuksista piittaamatta.

Takaisin taisteluhautoihin

Poliittinen muisti on Suomessa lyhyt, ja alkoholipoliittinen vielä lyhyempi. Muutaman vuoden takaisen Alkoholipolitiikka 2000 -työryhmän keskeisenä tavoitteena oli nousta ylös vanhoista taisteluhaudoista. Jo tuolloin todettiin, että alkoholipoliittista ajatteluamme kahlitsee kieltolakiajan perinne ja ylhäältä ohjattavuus.

Työryhmä kiteyttikin, että ”alkoholipolitiikka on niin monisyinen kokonaisuus, että sen haasteisiinkin tulee antaa monitasoisia vastauksia”. Ryhmän mielestä jatkossa tulisi myös turvata tutkimuksen riippumattomuus nykyistä paremmin.

Nykyisen tutkimuksen rasitteena on yhä se, että alkoholipolitiikkaa arvioidaan lähes pelkästään niiden alaisuudessa, jotka ovat itse vastuussa politiikan suunnittelusta ja toteuttamisesta – eli yksinkertaisemmin sisäsiittoisuudesta.

Vuoden 2003 alkoholiveron alennus heilautti alkoholin kulutuskäyrää kohtuuttomasti. Väkevien myynnin lisäys on näkynyt kasvavina väkivalta- ja terveysongelmina. Alkoholin väärinkäytöstä johtuvat rikos- ja kuolleisuustilastot ovat olleet surullista seurattavaa.

Valtiovalta reagoi tähän jo viime kevään asettamalla mm. keskioluelle myynti- ja anniskelurajoituksia, jotka eivät riitä Puskan johtamille terveystalebaneille. Kakkosoluen myötä he kaivavat vain haudatut sotakirveet esille ja hautautuvat yhä syvemmälle viime vuosituhannen poteroihin.

Ruotsin malliin

Ruotsissa kaupoissa myytävän oluen korkein alkoholipitoisuus on vuodesta 1977 ollut 3,5 %. Keskioluen korvaaminen kansanoluella eli fölkölillä 30 vuotta sitten laski tilastoitua alkoholin kulutusta vain kahdeksalla prosentilla.

Tilastot kurottiin hetkessä kiinni. Nyky-Ruotsissa vahvan oluen osuus markkinoista on noin kaksi kolmasosaa ja oluet nautitaan keskimäärin 5,5-prosenttisina.

Suomessa vahvan oluen osuus on vain viisi prosenttia ja oluen keskimääräinen vahvuus 4,6 %.

On perusteltua ajatella, että keskioluen laimentaminen Suomessa ohjaisi kulutuksen jälleen kohti vahvempia oluita ja ennen kaikkea hamstraamaan niitä ulkomailta.

Suomessa on viime vuodet kamppailtu elinvoimaisen ja omaehtoisen olutkulttuurin puolesta. Pienpanimot vakiinnuttavat asemiaan ja olutravintolat satsaavat erikoisoluisiin. Upea hanarivistö on monelle ravintolalle kunnia-asia.

Kakkosoluella olisi lähtemätön vaikutus elpyneelle olutkulttuurille. Ruotsalaiselle oluelle on naurettu Suomessa jo vuosikymmeniä. Rapakaljalle kävisi kuin kieltolain jälkeen: se ei kelpaisi kenellekään, mutta viina maistuisi sitäkin paremmin – ehkä se on tarkoituskin.