Panimoliitto: Olutveron korotukset vältettävä inflaation torjumiseksi
05.08.2008 11:59

Kohonneiden energia-, raaka-aine- ja työvoimakustannusten vuoksi oluen, siiderin ja long drink -juomien hintoihin liittyy yhä nousupaineita. Panimoliiton mukaan hallituksen pitäisi arvonlisäveromuutosten lisäksi pidättäytyä alkoholiverojen korotuksista inflaation hillitsemiseksi.

 

Panimoliiton mukaan valtiovarainministeriön esittämä elintarvikkeiden yleisen arvonlisäverokannan alennus on oikea ratkaisu inflaatiokehityksen hillitsemiseksi, mutta se ei kuitenkaan vaikuta kaikkien elintarvikkeiden hintoihin, koska alkoholijuomien arvonlisävero on 22 prosenttia. Lisäksi vuoden 2008 alusta voimaan astunut 10 prosentin mietojen alkoholijuomien valmisteveron korotus on jälleen nostanut Suomen olutveron Euroopan Unionin korkeimmaksi yhdessä Iso-Britannian kanssa.

Panimoiden valmistamien mietojen alkoholijuomien veronkorotus on yhtenä tekijänä kohonneiden energia-, raaka-aine- ja työvoimakustannusten kanssa nostanut oluen siiderin ja long drink -juomien hintoja. Alkoholilain uudet hintamainonnan rajoitukset ovat puolestaan vähentäneet hintakampanjointia oluella, mikä myös on vaikuttanut hintatasoa nostavasti.

Alkuvuoden Viron matkustajatuonnista julkaistut tiedot kertovat panimojuomien tuonnin kääntyneen jälleen kasvuun. Viron vuonna 2008 toteuttamista veronkorotuksista huolimatta Suomen ja Viron välinen oluen veroero on vain kasvanut vuoden 2008 aikana.

”Matkustajalaivavarustamot ovat puolestaan kasvattaneet Helsingin ja Tallinnan välisen liikenteen kapasiteettia merkittävästi. Tämä mahdollistaa hyvinkin nopean matkustajatuonnin kasvun, mikäli kotimainen hintataso nousee kuluttajien mielestä liian korkeaksi”, Panimoliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo.

Panimoteollisuuden mukaan mietoihin alkoholijuomiin kohdistuu edelleen yleisiä hinnankorotuspaineita, joita ei pidä lisätä uusilla veronkorotuksilla. Uudet alkoholiverojen korotukset kiristäisivät kotimaista inflaatiota, joka on tällä hetkellä kansantalouden keskeisin ongelma ja kilpailukyvyn rasite.

”Hallituksen inflaation hillitsemiseksi päättämä elintarvikkeiden yleisen arvonlisäverokannan alennus 17 prosentista 12 prosenttiin on tervetullut esitys, mutta se ei koske mietoja alkoholijuomia, joiden arvonlisäverokanta on 22 prosenttia. Hallituksen pitäisi jatkossa myös harkinta maltillista olutveron keventämistä kotimaisen inflaation ja matkustajatuonnin hillitsemiseksi”, Jaatinen vetoaa.