| Panimoliitto: "Alkoholiveron korotus on hätiköity ja kohtuuton" |
| 18.11.2008 18:04 |
|
”Hallitus on tänään päättänyt toteuttaa 10 prosentin alkoholiverojen korotuksen vuonna 2009. Korotus on hätiköity ja tarpeettoman suuri, koska edellinen vuoden 2008 alussa toteutettu suuri veronkorotus on kääntänyt alkoholin matkustajatuonnin kasvuun ja hiivuttanut kotimaisen myynnin lähes kaikissa juomaryhmissä”, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen muistuttaa.
Oluen kotimainen myynti on lokakuun loppuun mennessä laskenut 2,4 % edellisestä vuodesta. Matkustajatuonti on kasvanut samassa suhteessa.
”Korotus on hätiköity ja liian suuri. Sillä on väistämättä vaikutuksia matkailijatuonnin kasvuun ja harmaisiin markkinoihin. Lisäksi kotimainen inflaatio säilyy korkeana vuonna 2009.”
"Suomessa on jo nyt Euroopan Unionin korkein olutvero ja uudella korotuksella kyseenalainen kultamitalimme kirkastuu", muistuttaa Jaatinen. |
Tapahtumakalenteri
Olutkulttuuri
- Olutkulttuuri.fi ja Viisi Tähteä kiittävät lukijoitansa
- Vuoden oluet, viskit ja siiderit valittiin Helsinki Beer Festivalilla
- Vuoden luomutuote 2011: Nokian Panimon Keisari Luomu -olut
- Saimaan Olut on nyt Saimaan Juomatehdas
- Suomen olut- ja sahtipanimot
- Hallitus luopui alkoholin mainontakielloista
- Carlsberg ja Raisio toivat Suomeen uuden mallasohran
- Hartwall: Ravintolakulutuksen alamäki tasaantumassa
- Olvi kipusi ennätystulokseen viime vuonna
- Veromuutokset leikkaavat panimoiden kotimaan myyntiä






