Tampereelle pohjoismainen Gastropub Nordic
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
19.02.2008 12:31

Tamperelainen Olutravintola Usva muuttuu pohjoismaiseksi olut- ja seurusteluravintolaksi. Gastropub Nordic avaa ovensa maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Ravintolan sisutus sekä ruoka- ja juomalistat rakentuvat skandinaavisen teeman ympärille.

 

Parhaillaan käynnissä olevan remontin myötä Olutravintola Usvasta on rakentumassa valoissa ja avara Gastropub Nordic. Sisustuksessa on tavallisten pubien tummien pintojen sijaan vaaleaa verhoilua.

”Käytämme paljon neutraaleja sekä vaalean sinisen ja valkoisen sävyjä. Kalustus noudattaa pohjoismaisia perinteitä, mutta se ei ole kuitenkaan mitään pelkkää Ikeaa”, ravintoloitsija Sami Lappalainen esittelee.

Skandinaavisuus näkyy myös ruoka- ja juomalistoilla, jotka vilisevät pohjoismaisia ruokia ja tuotemerkkejä. Pikkusuolaiset ja voileivät nousevat pääosaan, mutta mukana on perinteisiä kotiruokia.

”Suunnittelemme ruokalistaa parhaillaan, mutta siellä tulee olemaan ainakin lindströminpihvejä, janssoninkiusausta, tanskalaisia voileipiä sekä kotimaista poroa ja lohta”, Lappalainen luettelee

Pohjoismaiset oluet ja snapsit luovat juomalistan perustan. Oluiden, siidereiden ja long drink -juomien päätoimittajana on kotimaisen suurpanimon sijaan Laitilan Wirvoitusjuomatehdas. Gastropub Nordic varaa omat hanat kotimaisia pienpanimoita sekä skandinaavisia oluita varten.

”Teemme kenties ensimmäisenä ravintolana Suomessa pääsopimuksen kotimaisen pienpanimon kanssa. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tuotteet luovat perustan, mutta mukana on myös Sinebrychoffin tuotteita, kuten Carlsbergiä. Pienpanimohanoissa on runsaasti kotimaisten ja muiden Pohjoismaiden parhaita oluita”, Lappalainen jatkaa.

 

Avajaiset on suunniteltu pidettäväksi remontin valmistuttua 5. maaliskuuta.  Ravintola kuuluu samaan ketjuun, jossa mukana ovat tamperelaiset Gastropubit Praha, Soho ja Tuulensuu sekä Havana Bar & Grill.


Gastropub Nordic, Otavalankatu 3, Tampere.

 
AddThis Social Bookmark Button