| Ravintola Maljan voitto osoitus asiakastyytyväisyydestä |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen |
| 19.05.2008 12:43 |
|
Maan olutravintoloiden kärkeen noussut ravintola maljan palkittiin jo toistamiseen Euroopan parhaaksi Pilsner Urquell -ravintolan tunnuksella perjantaina 16.5. Kuopiossa. Palkinnon jakanut SABMiller panimokonsernin Euroopan vientijohtaja Gary Miller onnitteli Maljan omistajia ja henkilökuntaa sekä maahantuojaa Servaali Oy:tä hyvästä asiakaspalvelusta ja oluen markkinointityöstä.
”Kilpailu oli kovempi kuin edellisvuonna. Meille oli yllätys, että palkinto meni jo toisen kerran peräkkäin Maljalle. Sekä ravintolatiimi että maahantuoja ovat tehneet ensiarvoista työtä täällä pohjoisella pallonpuoliskolla”, Haigh sanoi onnittelupuheessaan.
”Pilsner Urquell käyttää voimavarat laadun ylläpitämiseen ja valvomiseen. sekä henkilökunnan osaamiseen. Pilsner Urquell hanaa ei edes anneta jokaiseen ravintolaan. Puitteiden täytyy olla kunnossa, jotta voimme rauhassa antaa tuotteemme myytäväksi ja tiedämme sen menevän asiakkaalle asti juuri sellaisena kuin se on tarkoitettu", perustelee Servaalin tuotepäällikkö Katri Karvonen.
Finaalissa 9.6. valitaan tiukan seulan läpäissyt Suomen Master Bartender 2008, joka edustaa Suomea syyskuussa kansainvälisessä finaalissa Prahassa. Tulos julkistetaan 17.6. yhdessä Viisi Tähteä -lehden The Best Bars of Finland -tuloksen kanssa. Suomen parasta baaria pääsevät valitsemaan juomaravintoloiden ja juoma-alan ammattilaiset sekä juomatoimittajat ympäri maan. |
Tapahtumakalenteri
Olutkulttuuri
- Olutkulttuuri.fi ja Viisi Tähteä kiittävät lukijoitansa
- Vuoden oluet, viskit ja siiderit valittiin Helsinki Beer Festivalilla
- Vuoden luomutuote 2011: Nokian Panimon Keisari Luomu -olut
- Saimaan Olut on nyt Saimaan Juomatehdas
- Suomen olut- ja sahtipanimot
- Hallitus luopui alkoholin mainontakielloista
- Carlsberg ja Raisio toivat Suomeen uuden mallasohran
- Hartwall: Ravintolakulutuksen alamäki tasaantumassa
- Olvi kipusi ennätystulokseen viime vuonna
- Veromuutokset leikkaavat panimoiden kotimaan myyntiä






