| Mia Pesonen Suomen paras Pilsner Urquellin kaataja |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä |
| 18.06.2008 14:44 |
|
Ravintolapäällikkö Mia Pesonen Vastarannan Kiiskestä Helsingistä on tämän vuoden Suomen paras Pilsner Urquell -baarimestari. Pesonen edustaa Suomea syksyllä Prahassa järjestettävässä kansainvälisessä Pilsner Urquell Master Bartender of the Year -kilpailussa. Toista kertaa Suomessa järjestetyn kilpailun tarkoituksena oli löytää baarimestari, joka osaa tarjota asiakkaalleen parhaan Pilsner Urquell -kokemuksen. Kilpailussa painottiin Pilsner Urquellin tuntemusta sekä oluen oikeaoppista käsittelyä ja täydellistä anniskelua eli Perfect Pilsner Pour -tekniikkaa. Suomen parhaaksi baarimestariksi selvisi tiukassa kilpailussa Mia Pesonen Vastarannan Kiiskestä Helsingistä. Hän lähtee edustamaan Suomea kansainväliseen loppukilpailuun, johon tulee osallistujia 18 maasta. Finaali järjestetään syyskuussa lähellä Pilsner Urquellin syntysijoja eli Tšekin pääkaupungissa Prahassa. Prahan vanhan kaupungin aukiolla järjestettävään tilaisuuteen odotetaan jopa 10 000 katsojaa seuraamaan tapahtumaa. Kansainvälisen finaalin voittaja julkistetaan Prahan linnassa. Seula Suomen finaaliin oli tiukka. Mukaan pääsivät vain ammattilaiset, jotka selvittivät tiensä aluekoulutusten ja -karsintojen sekä semifinaalin läpi. Finalisteja oli kuusi eri puolilta Suomea. Kaikkiaan karsintoihin osallistui kevään aikana noin 40 baariammattilaista. Tuomaristo tenttasi finalisteja oluen valmistukseen, raaka-aineisiin ja historiaan liittyvistä tiedoista sekä kiinnitti huomiota esiintymistaitoon ja edustavuuteen. Haastattelujen jälkeen käytännön kokeessa laskettiin olutta ja tarjoiltiin sitä tuomaristolle. Tuomaristoon kuuluivat Export Quality Manager Zdenek Bartos ja Business Development Manager Robert Lobovsky Pilsner Urquell -panimolta sekä oluen maahantuojan, Servaali Oy:n, edustajana tuotepäällikkö Katri Karvonen. Lobovsky ojensi palkinnon voittajalle maanantaina Helsingissä. ”Hyvän tekniikan ja iloisen olemuksen lisäksi voittajan vahvuutena oli se, että hän ei juurikaan hämmentynyt haastattelussa, vaikkei aivan kaikkein tiukimpiin panimoteknisiin kysymyksiin osannutkaan täysin vastata. Tässä kilpailussa pitää pystyä selviämään luontevasti tiukoista tilanteista, aivan kuten baarissa töissä”, Karvonen perustelee valintaa. |
Tapahtumakalenteri
Olutkulttuuri
- Olutkulttuuri.fi ja Viisi Tähteä kiittävät lukijoitansa
- Vuoden oluet, viskit ja siiderit valittiin Helsinki Beer Festivalilla
- Vuoden luomutuote 2011: Nokian Panimon Keisari Luomu -olut
- Saimaan Olut on nyt Saimaan Juomatehdas
- Suomen olut- ja sahtipanimot
- Hallitus luopui alkoholin mainontakielloista
- Carlsberg ja Raisio toivat Suomeen uuden mallasohran
- Hartwall: Ravintolakulutuksen alamäki tasaantumassa
- Olvi kipusi ennätystulokseen viime vuonna
- Veromuutokset leikkaavat panimoiden kotimaan myyntiä






