Suomalainen olutravintola Villi Wäinö tuo Kalevalan Kalevankadulle
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
25.09.2008 13:16

Kotimaiset oluet ja suuhunpantavat tuovat kansallisromanttisen tunnelman Helsingin ydinkeskustaan, kun olutravintola Villi Wäinö avaa ovensa lokakuun alussa Kalevankadulla. Villi Wäinö ammentaa voimansa kalevalaisesta perinteestä ja suomalaisista oluista. Uuden olutravintolan pääpainon muodostavat pienpanimoiden valmistamat käsityöläisoluet, joita säestävät isojen panimoiden laatumerkit.

 

Ravintolan viidessätoista hanassa virtaavat yli kymmenen suomalaisen valmistajan oluet. Tarjolla on lähes ennen näkemätön määrä kotimaisia oluita, siidereitä ja tilaviinituotteita.

”Helsingistä on puuttunut aito suomalainen ja suomalaisiin tuotteisiin valikoimansa perustava olutravintola. Villi Wäinö tuo pienten panimoiden kansainvälisestikin arvostetut tuotteet pääkaupunkiseudun asukkaiden ja vieraiden nautittaviksi”, kertoo ravintolajohtaja Ville Liedes.

Kalevala elää olutperinteessä

Olut ja kansalliseepos Kalevala liittyvät olennaisesti toisiinsa. Kalevalaan on kirjattu oluen valmistuksesta kertovia säkeitä kaksi kertaa enemmän kuin maailman luomista kuvaavia värssyjä. Kansanperinne näkyy tuotteiden valinnassa ja ravintolan sisustuksessa.

”Kalevalainen henki on meille luonnollinen valinta. Tuomme Villi Wäinö -ravintolaan sen iloisemman puolen eli laulun, ilottelun sekä laadukkaat juomat ja pikkupurtavat. On ovelampaa olla murehtimatta”, Liedes myhäilee.

Helsingin Kalevankadulla avattavan ravintolan sisustus noudattaa myös kalevalaista mytologiaa. Kalevala-aiheiset seinämaalaukset on maalannut kansanperinteen tuntija ja graafikko Seppo Shemeikka.

Suomalaista suuhunpantavaa


Villi Wäino on näyteikkuna suomalaisen oluen valmistuksen perinteeseen. Ensimmäistä kertaa Helsingin ydinkeskustan ravintolassa on saatavilla kattava kirjo pienpanimoiden, isojen oluttehtaiden sekä tilaviiniyritysten ja pientislaajien valmisteita.

”Tarjolla ovat parhaat suomalaiset oluet. Meillä on jatkuvasti panimoidemme harvinaisuuksia, joita nauttimalla saa laajan kuvan maamme rikkaasta ja osaavasta olutperinteestä”, Liedes tähdentää.

Oluita täydentävät maakuntien tilaviinit, maittavat siiderit ja tisleet. Myös viskikulttuuri on esillä laajasti.

”Tuomme herkkusuille yli kolmekymmentä erilaista viskimerkkiä, joista valtaosa on laadukkaita mallasviskejä”, Liedes esittelee.

Olutravintolan ruokalista rakentuu käsin popsittavien olutsnacksien pohjalle.

”Aitous merkitsee meille suomalaisia raaka-aineita ja tuotteita. Listallemme tulee lapinrieskaa, neulamuikkuja, leipäjuustoa, poroa, erilaisia riistaherkkuja, poroa ja kotimaisia marjoja”, Liedes luettelee.

Suomalaista tunnelmaa kolmessa kerroksessa

Villi Wäinö toimii kolmessa kerroksessa Kalevankatu 4:ssä, vastikään avatun kävelykatuosuuden varrella. Ravintolassa on 254 asiakaspaikkaa. Lisäksi kävelykadulle on varattu tilaa 35-hengen terassille.

Katutasossa on viihtyisä baari, jonka tiskiä komistaa pitkä rivi oluthanoja. Muutama porras alempana olevassa ravintolasalissa on viikonloppuisin elävää musiikkia.

”Rakennamme musiikkitarjontamme suomalaisten artistien ja bändien varaan. Villissä Wäinössä voi kuulla sekä viime vuosisadan alun kupletteja, vanhoja iskelmiä kuin tämän päivän hittejäkin. Tanssiminen ja hauskanpito ovat sallittua, jopa toivottavaa”, Liedes kertoo.

Ylimmän kerroksen ylpeys on mustanpuhuva sauna edustustiloineen.

”Sauna muistuttaa sisätiloiltaan savusaunaa. Mikä olisikaan sen suomalaisempaa”, Liedes naurahtaa.

Sekä alimman että ylimmän kerroksen tiloja ja saunakabinettia voi tilata edustus- ja juhlakäyttöön. Villi Wäinö on avoinna sunnuntaista torstaihin klo 12–02 sekä perjantaisin ja lauantaisin klo 12–04.

Ravintolajohtajana toimii Ville Liedes ja apulaisravintolapäällikkönä Kimmo Pekkarinen. Ravintolan omistajayhtiö on Kalevankadun Ravintola Oy, jonka toimitusjohtaja on ravintoloitsija Juha Oksanen Jyväskylästä.

Verkossa www.villiwaino.fi