Pivnice Hádanka Suomen paras Pilsner Urquell -ravintola
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi   
12.12.2008 09:24

Panimojätti SABMiller on nimennyt helsinkiläisen Pivnice Hádanka -olutravintolan vuoden parhaaksi suomalaiseksi Pilsner Urquell -oluen anniskelupaikaksi.  Pivnice Hádankassa on laaja valikoima tšekkioluita, ja Pilsner Urquell kuuluu ravintolan myydyimpien oluiden joukkoon.

 

Pivnice Hádanka oli syyskuussa 1996 ovet avatessaan Helsingin ensimmäinen tšekkiravintola. Alusta lähtien Mannerheimintien ravintolassa on tarjoiltu hanasta olutharrastajien arvostamaa aitoa tšekkiläistä Pilsner Urquellia.

SABMillerin asiantuntijaraati on nimennyt Hádankan vuoden Pilsner Urquell -jakelijaksi Suomessa. Pilsner Urquell -spesialisteista koostuva raati arvioi finaaliin selviytyneet ravintolat ympäri Suomen, ja Hádanka osoittautui parhaaksi niin tarjoiltavan oluen laadun kuin henkilökunnan ja brändin aktivointikampanjoidenkin suhteen. Lisäksi raati kiinnitti huomiota ravintolan sisustukseen ja tunnelmaan.

Kahdessatoista vuodessa Pivnice Hádanka on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen perinteisimmistä tšekkiläistyyppisistä ravintoloista. Hádankan viihtyisässä sisustuksessa on käytetty hyväksi vanhaa romukaupasta hankittua tšekkiläistä tavaraa. Tšekkiolutviikot kerran vuodessa tuovat valikoimaan uutuuksia pieniltä panimoilta.

Pilsner Urquell on maailman ensimmäinen vaalea lager. Voimakkaasti humaloitua, muhkean maltaista Urquellia on valmistettu jo vuodesta 1842, ja se valmistetaan edelleen alkuperäisellä reseptillä. Hádankassa oluella on oma vahva kanta-asiakasryhmänsä.

Hádankassa tärkeänä osana oluen myyntiin kuuluu henkilökunnan tuotetietämys, jota ravintola päivittää jatkuvasti koulutuksilla. Michael Nyman ja Markus Salomäki Hádankasta kisasivat myös Suomen finaalissa Pilsner Urquell Master Bartender -kilpailussa aiemmin tänä vuonna.

HOK-Elannon Oluthuone
-ketjuun kuuluu tällä hetkellä neljä Pivniceä, jotka ovat Hádanka, Milenka, Pošeidon ja Hostina.


 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä