Sahtimestaruudesta kisataan jo 17. kerran
Kirjoittanut Viiis Tähteä   
05.08.2008 14:13

Sahdinvalmistuksen SM-kilpailu kokoaa yli 30 kotimaisen perinnejuoman taitajaa ottamaan mittaa toisistaan ja sahdeistaan lauantaina Kuhmoisiin. SM-mittelössä ovat mukana pitäjäkohtaisissa karsinnoissa parhaiten sijoittuneet sahdit. Kilpailussa viime vuotista voittoa puolustaa Kauko Kuusikko Jämijärveltä. 

 

Kisan järjestävät Suomen Sahtiseura sekä Kuhmoisten sahti- ja olutseura Perakko. Kilpailukeskuksena on Kuhmoisten Saharanta Päijänteen rannalla. Voittajan valitsee arvosteluraati, jonka jäseneksi kutsutaan edustaja kustakin loppukilpailuun osallistuvasta pitäjästä.

 

Tuomariston parhaimmaksi arvioima eli vähiten sijalukupisteitä saanut sahti julistetaan kilpailun voittajaksi. Tuotteen valmistaja saa SM-tittelin ohella kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa sekä muina palkintoina tuohisen sahtimestarin hatun ja säkillisen sahtimallasta.

Tapahtuma alkaa klo 11, jolloin kisan osanottajat luovuttavat tuotteensa tuomariston arvosteltaviksi. Varsinaisen kilpailun avaa Suomen Sahtiseuran puheenjohtaja Pekka Kääriäinen klo 13. Tulosten julkistaminen ja palkintojen jako ovat noin klo 17.

Mestaruuskilpailujen aikana on runsaasti oheisohjelmaa, kuten uitto- ja metsätyönäytöksiä, kansanmusiikkia ja lauluesityksiä sekä showohjelmaa Wanhaan malliin. Myynnissä on myös aitoa sahtia.

  

Sahdinvalmistuksen SM-kilpailuun ilmoitetut kilpailijat:

Asikkala: Veikko Lamminpää
Hartola: Hannu Sirén
Hauho: Ari Saarinen
Hollola: Pauli Vanhanen
Honkajoki: Heikki Rajahaka
Ilmajoki: Taito Koivusalo
Isojoki: Jouko Pitkäranta
Janakkala: Eeva Aaltonen
Joutsa: Anja Salonen
Jyväskylä: Petteri Heinonen
Jämijärvi: Päivi Leponiemi
Kaarina: Olavi Kivioja
Kangasala: Ritva Vihavainen
Kankaanpää: Sauli Vähäsantanen
Kalajoki: Jukka Vierimaa
Kauhajoki: Seppo Oja
Kirkkonummi: Marjokaisa Piironen
Korpilahti: Sulo Tammelin
Kuhmoinen: Jouko Lavonius
Kärkölä: Reijo Siltala
Lahti: Matti Järvinen
Lammi: Tapani Lähde
Luhanka: Niilo Ahonen
Luopioinen (nyk. Pälkäne): Teuvo Rulja
Padasjoki: Veli-Matti Helvilä
Parkano: Veikko Kivioja
Pirkkala: Kai Korkeakallio
Pori: Kari Harju
Sysmä: Heikki Riutta
Tampere: Kauno Ponkiniemi
Tuulos: Teppo Eklund
Valkeakoski: Arto Koivisto
Vuoden 2007 Suomen Sahtimestari Kauko Kuusikko Jämijärveltä

 

Sahti on suomalainen suodattamaton pintahiivaolut, jonka teossa käytetään perinteisiä raaka-aineita, kuten ohra- ja ruismaltaita sekä sille tyypillisen maun antavaa katajaa. Sahdilla on hyvin tunnusomainen banaania muistuttava maku. Olueen kuuluvaa humalaa sahdissa käytetään joko vähän tai ei lainkaan.

Maltaita käytetään sahdinvalmistuksessa enemmän kuin oluenvalmistuksessa. Yhdestä mallaskilosta saadaan noin 2,5 litraa valmista sahtia, kun taas olutta saadaan mallaskilosta kuusi litraa. Värisävyt vaihtelevat käytettyjen raaka-aineiden mukaan aina kellertävästä syvän ruskeaan saakka. Valmiissa tuotteessa on hiilihappoja hyvin niukasti.

Sahti on tyypillinen tuoreolut, joka säilyy vain 1-2 viikkoa valmistuspäivästä. Teollisesti valmistettu sahti säilyy kotitekoisia jonkin verran kauemmin. Sahti pitää säilyttää kylmänä ja valolta suojattuna.

Sahtireseptejä on runsaasti. Joissakin siihen käytetään esim. kaurajauhoja ja mallastamatonta viljaa. Sahdilla on EU:n APT-nimisuoja belgialaisen lambicin tapaan.  Suomessa perinteisiä sahtialueita ovat olleet Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Pohjois-Satakunta. Maailmalla suomalaisen sahdin mainetta on nostanut kirjoissaan maailman tunnetuin olutasiantuntija Michael Jackson.


SUOMEN SAHTIMESTARIT 1992-2007

2007 Kilpailupaikka Luhanka, osallistujia 30 kunnasta
Kauko Kuusikko, Jämijärvi

2006 Kilpailupaikka Ikaalinen, osallistujia 31 kunnasta
Heikki Riutta, Sysmä

2005 Kilpailupaikka Kärkölä, osallistujia 34 kunnasta
Jyri-Pekka Raittila, Kaskinen

2004 Kilpailupaikka Honkajoki, osallistujia 40 kunnasta
Jyri-Pekka Raittila, Kaskinen

2003 Kilpailupaikka Luopioinen, osallistujia 33 kunnasta
Hannu Väliviita, Isojoki

2002 Kilpailupaikka Hollola, osallistujia 29 kunnasta
Hannu Väliviita, Isojoki

2001 Kilpailupaikka Mouhijärvi, osallistujia 34 kunnasta
Raija Syrjä, Hämeenkoski

2000 Kilpailupaikka Lammi, osallistujia 31 kunnasta
Markku Pulliainen, Savonlinna

1999 Kilpailupaikka Joutsa, osallistujia 30 kunnasta
Markku Osara, Hämeenkyrö

1998 Kilpailupaikka Hauho, osallistujia 32 kunnasta
Rauno Karvinen, Hämeenkyrö

1997 Kilpailupaikka Isojoki, osallistujia 33 kunnasta
Raija Syrjä, Hämeenkoski

1996 Kilpailupaikka Hartola, osallistujia 30 kunnasta.
Outi Lehto, Padasjoki

1995 Kilpailupaikka Valkeakoski, osallistujia 29 kunnasta. Tuomaristossa myös Michael Jackson.
Tauno Siren, Ikaalinen

1994 Kilpailupaikka Hämeenkyrö, osallistujia 31 kunnasta.
Tauno Sirén, Ikaalinen

1993 Kilpailupaikka Sysmä, osallistujia 19 kunnasta.
Sirkka Ilola, Asikkala

1992 Kilpailupaikka Lammi, osallistujia 11 kunnasta.
Riitta Helvilä, Padasjoki