Käsityöoluiden juhlaa heinäkuussa Lahdessa ja Helsingissä
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi   
09.06.2009 09:20

Suuret oluet – pienet panimot -tapahtumat kokoavat jälleen tuhansia pienpanimojuomien ystäviä heinäkuussa Lahden Matkustajasatamaan ja Helsingin Rautatientorille. Lahdessa olut-, sahti- ja siiderijuhlia vietetään 2.–5.7. ja Helsingissä 30.7.–1.8. Vuosi sitten Suuret oluet – pienet panimot -festivaalit keräsivät yhteensä lähes 20 000 hengen yleisön. Pienten panimoiden valmistamia juomia juhlissa juotiin tuhansia litroja.

Molemmissa tapahtumissa pääosassa ovat kotimaisten pienpanimoiden oluet, siiderit, tisleet ja virvoitusjuomat. Näiden lisäksi Helsingin Rautatientorille saapuu runsas valikoima oluita Baltian maista. Tapahtumien järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy.  

Lahdessa jo seitsemättä kertaa

Lahden Matkustajasatamassa Suuret oluet – pienet panimot -tapahtuma järjestetään seitsemännen kerran. Oluiden ja siidereiden ohella sahti on Lahden tapahtumassa vahvasti esillä. Festivaalin yhteydessä järjestetään Sahdinvalmistuksen SM-kilpailujen Lahden karsinta lauantaina 4.7.

Lahden naapurikunnassa toimiva maaseuturavintola ja pienpanimo Hollolan Hirvi viettää 10-vuotisjuhliaan perjantaina 3.7. Hollolan Hirven isäntä Ilkka Sipilä tuo tapahtumaan maistettaviksi uusia juhlaoluita.  

”Olemme päättäneet juhlia ensimmäistä kymmentä vuotta työn merkeissä matkoilla Lahden satamassa. Perjantaina iltapäivällä ohjelmassa on torvisoittoa, uusien oluiden maistelua sekä pientä purtavaa”, Sipilä lupaa.

Lahden Matkustajasatamassa esiintyvät torstaina monipuolinen laulaja ja lauluntekijä Jani Mäkelä. Perjantai-iltana yleisöä viihdyttää Arska Kekki ja lauantaina Pave Maijanen. Sunnuntai on varattu yhteislaululle. Kaikkina tapahtumapäivinä alueella nähdään pohjoismaisen kansantanssi- ja pelimannitapahtuman, Nordlekin, tanssi- ja musiikkiesityksiä.

Suuret oluet -pienet panimot -tapahtuma on avoinna Lahden Matkustajasatamassa torstaista lauantaihin 2.-4.7. klo 12–24 ja sunnuntaina 5.7. klo 12–18. Alueelle on vapaa pääsy klo 18:aan saakka. Sen jälkeen saapuvilta peritään 3,00 euron ohjelmamaksu. Sunnuntaina on vapaa pääsy koko päivän.

Suomen ja Baltian maiden oluita Rautatientorilla

Kolmipäiväinen Suuret oluet – pienet panimot -juhla järjestetään Helsingin Rautatientorilla kuudetta kertaa. Viime vuonna pääkaupungin keskusta-aukiolle viritetyssä ulkoilmaravintolassa vieraili yli 13 000 käsityöjuomien ystävää.

Aiemmista tapahtumista poiketen pääjärjestäjä Pekka Kääriäinen Lammin Sahti Oy:stä on kokoamassa Rautatientorille baltialaisten pienpanimo-oluiden katselmusta.

"Kartutamme balttioluiden valikoimaa tällä hetkellä. Kaikkinensa Rautatientorilla tulee olemaan tarjolla useita kymmeniä erilaisia oluita, siidereitä ja panimoiden omia tisleitä", Kääriäinen sanoo.

Suuret oluet – pienet panimot -tapahtuman ajaksi Rautatientorista aidataan 1500 neliömetriä anniskelualueeksi, jossa tuotteiden esittely ja myynti tapahtuu. Sateen sattuessa festivaalitelttaan sopii yleisöä useampi sata henkeä. Alueella on tarjolla myös monipuolista kotimaista ruokaa oluen ja siiderin kyytipojaksi.

Runsaasti oheisohjelmaa

Rautatientorin iltaohjelmasta vastaavat torstaina laulaja ja lauluntekijä Jani Mäkelä, perjantaina Mies ja kitara eli muusikko Pave Maijanen sekä lauantaina irlantilaista musiikkia soittava duo Ants in the Pants.

Suuret oluet – pienet panimot -tapahtuma alkaa Helsingin Rautatientorilla torstaina 30.7. klo 12.00, jolloin ensimmäiseen tynnyriin lyödään hana paikoilleen. Lauantaina 1.8. alueella on olutaiheinen kirpputori sekä Mallassauna ry:n järjestämä olutseurojen välinen tietokilpailu.

"Lisäksi järjestämme päiväsaikaan useita keskustelutilaisuuksia, joissa haastateltavina ovat pienten panimoiden oluenpanijat sekä muut alan ammattilaiset", Kääriäinen kertoo.

Suuret oluet -pienet panimot -tapahtuma on avoinna Rautatientorilla torstaista lauantaihin 30.7–1.8. klo 12.00–24.00. Alueelle on ilmainen sisäänpääsy klo 18:aan saakka. Sen jälkeen saapuvilta peritään 5,00 euron ohjelmamaksu.

Vuosien kokemusten siivittämänä sekä Lahdessa että Helsingissä käytetään pantillisia (2 euroa) pestäviä laseja, jotka voi ottaa mukaan muistona olutfestivaalista. Lasit on varustettu tapahtuman omalla logolla. Lasipisteistä ja pesun opastuksesta vastaavat sahti- ja olutseurojen talkoolaiset.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä