Käsityöoluiden juhla kokosi lähes 5000 vierasta Lahden satamaan
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
06.07.2009 14:04

Viime viikonvaihteessa Lahden matkustajasatamassa järjestetty Suuret oluet – pienet panimot -tapahtuma keräsi ennätysyleisön. Järjestäjien laskujen mukaan festivaalialueella kävi vaihtelevasta säästä huolimatta lähes 5000 vierasta. Pienten panimoiden valmistamia juomia alueella kului tuhansia litroja.

Tapahtuman pääosassa olivat kotimaisten pienpanimoiden oluet, siiderit, tisleet ja virvoitusjuomat. Vilkkain tapahtumapäivä oli lauantai, jolloin yleisöä viihdytti Pave Maijanen. Oman värinsä juhlaan toivat samanaikaisesti Lahdessa järjestetyn kansainvälisen kansanmusiikki- ja tanssitapahtuman Nordlekin vieraat.

”Olemme tyytyväisiä kokonaistulokseen. Vieraita oli enemmän kuin koskaan aiemmin Lahden tapahtumassamme. Vaikka säät vaihtelivat helteestä vesisateeseen, ihmiset jaksoivat viihtyä kotimaisten pienpanimotuotteiden parissa”, sanoo järjestelyistä vastaavan Lammin Sahti Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kääriäinen.

Suuret oluet - pienet panimot
esittäytyy tänä kesänä vielä Helsingin Rautatientorilla 30.7.-1.8., jolloin kotimaisten tuotteiden ohella tarjolla on myös Baltian maiden panimoiden juomia. Lahdessa olutfestivaali järjestetään jälleen vuoden kuluttua heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.