| Sadonkorjuu-oluttapahtuma pääsi lähes tavoitteeseen |
| Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen |
| 31.08.2009 07:06 |
|
Heino Tiilikainen arvioi Uusimaa-lehden verkkosivuilla, että väen vähentyminen johtui pääosin uudesta paikasta, kun festivaali jouduttiin siirtämään väliaikaisesti Taidetehtaan sulkemisen takia rautatieaseman luokse pystytettyyn telttaan. Uusi festivaalipaikka haussa Kävijöiden vähentyminen oli uuden paikan takia odotettavissa. Tiilikainen ei usko lauantai-illan sateella olleen mainittavaa vaikutusta yleisömäärään. Järjestäjät toivovat, että jatkossa festivaalia varten löytyisi sopiva sisätila, sillä teltan pystyttäminen on talkootyönä iso urakka. ”Teltan ja aluetta ympäröivän aidan pystyttäminen tulee kohtuuttoman kalliiksi. Pystyttäminen ja purkaminen vaativat runsaasti työvoimaa, mikä vie suuren osan festivaalin järjestämiseen tarvittavasta panoksesta ja talkootyöstä”, Tiilikainen pohtii. Tiilikainen vakuuttaa, että tapahtuman kävijämäärä takasi myös festivaalin jatkon. Porvoossa on tarvetta ja kysyntää syksyiselle olutjuhlalle. Järjestäjät saivat kävijöiltä runsaasti myönteistä palautetta niin tunnelmasta kuin valikoimastakin. Uusi festivaalipaikka on jo haussa. ”Seuraavan festivaalin järjestämme joka tauksessa sisätiloissa, vaikka pienempimuotoisena tapahtumana. Aika näyttää juhlitaanko Sadonkorjuuta remontin jälkeen Taidetehtaalla tai ennen sen valmistusta jossakin muualla”, Tiilikainen sanoo. |
Tapahtumakalenteri
Olutkulttuuri
- Olutkulttuuri.fi ja Viisi Tähteä kiittävät lukijoitansa
- Vuoden oluet, viskit ja siiderit valittiin Helsinki Beer Festivalilla
- Vuoden luomutuote 2011: Nokian Panimon Keisari Luomu -olut
- Saimaan Olut on nyt Saimaan Juomatehdas
- Suomen olut- ja sahtipanimot
- Hallitus luopui alkoholin mainontakielloista
- Carlsberg ja Raisio toivat Suomeen uuden mallasohran
- Hartwall: Ravintolakulutuksen alamäki tasaantumassa
- Olvi kipusi ennätystulokseen viime vuonna
- Veromuutokset leikkaavat panimoiden kotimaan myyntiä
Porvoossa perjantaina ja lauantaina järjestetty Sadonkorjuu-olutfestivaali pääsi lähelle yleisötavoitetta. Tapahtuman järjestäjä Heino Tiilikainen sanoo, että Vanhalle Rautatieasemalle pystytetty festivaaliteltta kokosi yhteensä lähes 2000 vierasta. Tiilikainen on tyytyväinen tapahtuman tunnelmaan ja antiin.





