Sahtimestarit kilpasilla SM-kisoissa Lahdessa
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
10.08.2010 12:08

Yli 30 maan parasta sahdintekijää ottaa mittaa toisistaan ja sahdeistaan Lahden Matkustajasatamassa lauantaina 14. elokuuta käytävissä Sahdinvalmistajien SM-kisoissa. Vuosittainen mestaruuskilpailu on avoin kaikille perinteiseen tapaan sahtia valmistaville. Lahden SM-kilpailussa ovat mukana pitäjäkohtaisten karsintojen voittajasahdit.

Tapahtuma alkaa Lahden Matkustajasatamassa klo 11.00, jolloin kisan osanottajat luovuttavat tuotteensa tuomariston arvosteltaviksi. Tuomaristo kokoontuu ennen kisan alkua klo 12.30. Varsinaisen kilpailun avaavat Suomen Sahtiseuran puheenjohtaja Pekka Kääriäinen ja Sahti-Lahti ry:n puheenjohtaja Pekka Niemelä klo 13.00, jolloin myös arviointi käynnistyy.

Tulosten julkistaminen ja palkintojen jako ovat noin klo 17.00. Kisan järjestävät Suomen Sahtiseura ja Sahti-Lahti ry. Paikallisten pitäjäkarsintojen perusteella kilpailuun on tulossa reilut 30 sahtia ja niiden valmistajaa sahtipitäjistä eri puolilta Suomea.

Olavi Viheroja Hämeenkyröstä puolustaa Lahden SM-kisoissa vuoden takaista mestaruutta. Kuva: Heikki Kähkönen.

”Odotamme mukaan jopa lähes 40 kilpailijaa. Viimeiset pitäjäkohtaiset karsinnat käydään SM-kisaa edeltävänä iltana eli perjantaina. Näin kilpailijat voivat taata, että finaaliin osallistuva lähtevä sahti on varmasti tuoreessa kunnossa”, Niemelä kertoo.

Makuraati arvioi sahdit

Voittajan valitsee arvosteluraati, jonka jäseniksi on kutsuttu yksi edustaja kustakin loppukilpailuun osallistuvasta pitäjästä. Sahtien arviointi tapahtuu aistinvaraisesti. Arvostelussa ratkaisevina tekijöinä ovat tuomareiden henkilökohtaiset makumieltymykset sekä arviot tuotteen ulkoisesta laadusta, väristä ja tuoksusta. Niiden perusteella juryn jäsenet asettavat juomat paremmuusjärjestykseen.

Tuomariston parhaimmaksi arvioiman sahdin valmistaja saa SM-tittelin ohella kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa sekä muina palkintoina tuohisen sahtimestarin hatun ja säkillisen sahtimallasta. Viime vuoden mestaruus meni Olavi Viherojalle Hämeenkyröön. Hän on Lahdessa mukana puolustamassa voittoaan.

Kilpailun aikana Matkustajasatamassa on perinnemusiikkia, imitaatioesityksiä ja muuta oheisohjelmaa. Paikan päällä on myös sahtia anniskelumyynnissä Sahtimessi-ravintolassa. Lisäksi alueella on sahtiaiheinen valokuvanäyttely sekä esillä erilaisia, käsintehtyjä sahtikuurnia ja muuta sahdin valmistuksessa ja nauttimisessa tarvittavaa välineistöä.

Ensi vuonna SM-kisat käydään Isojoella.

Sahdin SM-kilpailu 2010 (osanottajat, tilanne 10.8.2010)

Akaa: Jukka Hutko
Asikkala: Eija Heikkilä
Hauho: Ari Saarinen
Heinola: Jussi Nurminen
Hollola: Esko Kivistö

Honkajoki: Ilpo Leivo
Hämeenkoski: Sari Kolu
Hämeenkyrö: Tapio Viitala
Hämeenkyrö: v. 2009 mestari Olavi Viheroja puolustaa titteliään
Ilmajoki: Taito Koivusalo

Isojoki: Reijo Hautakangas
Janakkala: Esko Elovaara
Jyväskylä: Mika Laitinen
Jämijärvi: Kauko Kuusikko
Jämsä: Jarmo Laaksonen

Kankaanpää: Jorma Perkiönmäki
Kirkkonummi: Mika Pasonen
Korpilahti: Sulo Tammelin
Kuhmoinen: Anne Tanhula
Lahti: Pekka Niemelä

Luhanka: Niilo Ahonen
Luopioinen: Juha Mäkinen
Mikkeli: Risto Narvanto
Parkano: Veikko Kivioja
Pori: Kari Harju

Riihimäki: Juha Talka
Sysmä: Esko Bruun
Tampere: Tapio Sirén
Vaasa: Maria Kuusikko
Valkeakoski: Mikko Viitanen

Vihti: Ari Järmälä