|
Tulevasta kesästä on tulossa kaikkien aikojen vehnäolutkesä Suomessa. Saksalaistyyppisten vehnäoluiden kysyntä kasvaa lähes ennen näkemätöntä vauhtia. Nokian Panimo on tuonut Helsinki Beer Festivalilla palkitun kotimaisen EloWehnä-oluen päivittäistavarakauppoihin. Vehnäolut sopii erinomaisesti alkukesän ruokajuomaksi.
Uusi ja miedompi Keisari EloWehnä, 4,7 %, sijoittui viikonvaihteen Helsinki Beer Festivalin olutkilpailussa alle 6-prosenttisten pintahiivaoluiden kovassa sarjassa kolmanneksi.
”Olemme todella ylpeitä EloWehnästä ja sen saamasta vastaanotosta. Ensimmäistä kertaa Helsinki Beer Festivalin 13-vuotisessa historiassa kotimainen vehnäolut ylsi ylipäätään palkintopallille”, sanoo Nokian Panimon toimitusjohtaja Matti Heikkilä.
Arvostettu kotimainen vehnäolut
Heikkilän mukaan ensimakua vehnäoluen kasvavasta kysynnästä panimo sai jo viime kesän lopulla, kun Alko-vahvuinen EloWehnä, 5,3 %, keräsi loistavat arvostelut Helsingissä järjestetyssä Suuret oluet – Pienet panimot -tapahtumassa.
 Nokian Panimon myyntipäällikkö Ari Järvi on tyytyväinen EloWehnä-oluiden saamaan vastaanottoon. (Kuva: Heikki Kähkönen) Oluen menestyskulku jatkui pitkin syksyä ja talvea olutravintoloissa eri puolilla maata. Hyvälle ja aidon makuiselle vehnäoluelle on olemassa paikka suomalaisten oluenystävien makumaailmassa.
”Tarkoituksenamme oli valmistaa EloWehnää vain kesän kausiolueksi, mutta jatkuvan kysynnän vuoksi olutta oli tarjolla käytännössä lähes koko talvikauden. Nyt odotamme suurta menestystä myös tavallisten kauppojen valikoimista”, Heikkilä perustelee.
Nokian Panimon EloWehnä-vehnäolut on suunniteltu erityisesti suomalaiseen makuun. Kevään ja kesän terasseilla se on loistava janonsammuttaja. Anniskelupaikoissa EloWehnän makuun ja ulkonäköön tuo ryhtiä pitkä vehnäolutlasi, jossa oluen kruununa toimii kaunis vaahtokukka.
EloWehnä kunnioittaa saksalaista vehnäoluiden perinnettä, mutta on luonteeltaan suomalainen. Oluen maussa ja tuoksussa on tuttuja vehnäoluen hedelmäisiä aromeja sekä värissä häivähdys suomalaista kesäyön auringon punerrusta. Olut on valmistettu vain kotimaisista ohra- ja vehnämaltaista.
Vehnäolut on maukas ruokajuoma
Suodattamaton ja aavistuksen samea vehnäolut sopii erinomaisesti kevyiden ja kesäisten ruokien kaveriksi. Vehnäoluen käyttöä ruokajuomana ja ruoanvalmistuksessa me suomalaiset olemme vasta opettelemassa.
”Se sopii hyvin alkavan kesän ruokapöytään vaikkapa kevyen kanan, vaaleiden juustojen, kalan, parsan, uusien perunoiden ja tuoreiden salaattien kaveriksi”, esittelee EloWehnän reseptin suunnitellut panimomestari Riitta Sulkama.
EloWehnän tuoksussa on runsaasti vehnäoluelle tyypillisiä hedelmäisiä aromeja. Siinä on aistittavissa myös korianterin ja sitrushedelmien vivahteita. Maultaan täyteläinen EloWehnä on viljamainen ja kevyesti hedelmäisen makea. Maussa on myös vehnäoluen tuttua banaanimaisuutta.
KEVÄÄN RUOKAVINKKI
Resepti: keittiömestari Ali Suviala. Juomasuositus: Nokian Panimon EloWehnä 4,7 %.
Vuohenjuustosalaatti ja puolukka-poredressing
 Vuohenjuustosalaatti ja puolukka-poredressing maistuu vehnäoluen kanssa. Ainekset: 200 g vuohenjuustoa (esim. Rondin Riblaire) neljänä viipaleena 4 viipaletta paahtoleipää kevyesti paahdettuina 1 ruukku jääsalaattia 1 ruukku rucolaa 1 rasia kirsikkatomaatteja 1 punasipuli 0,5 dl pinjansiemeniä kevyesti paahdettuina punaviinietikkaa, suolaa, sokeria ja hunajaa
Kastike: 2 rkl Nokian Panimon Puolukkaporetta 0,5 dl hyvää oliiviöljyä suolaa, mustapippuria
Valmista kastike sekoittamalla Puolukkapore ja oliiviöljy. Mausta.
Leikkaa punasipuli hyvin ohuiksi renkaiksi ja mausta kevyesti suolalla, sokerilla ja punaviinietikalla. Anna mehustua vähintään 20 minuuttia.
Pese, kuivaa ja revi salaatit paloiksi. Kostuta salaatti kastikkeella ja mausta vielä tarvittaessa gourmet-suolalla sekä myllystä rouhitulla mustapippurilla. Leikkaa kirsikkatomaatit puolikkaiksi. Kokoa lautasille salaattisekoitus, sipuli ja kirsikkatomaatit.
Leikkaa paahtoleivät hieman juustoviipaleita isommiksi ympyröiksi ja asettele juustoviipaleet niiden päälle. Laita juustot uunipellille ja niiden päälle hunajaa. Paahda juustoja uunin grillivastuksen alla kunnes juusto on saanut kauniin värin.
Nosta juustot salaattipohjien päälle ja viimeistele annokset paahdetuilla pinjansiemenillä.
Resepti netissä: www.nokianpanimo.fi/reseptit
EloWehnä 4,7 % Kantavierre 11,1 % Väri 17 EBC Katkerot 16 EBU Energiaa 174 kJ / 41,6 kcal per 100 ml Hiilihydraatteja 3,3 g per 100 ml
|