Pekka Kantanen jatkaa Olutliiton puheenjohtajana
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
14.04.2008 09:43

Olutliiton liittokokous valitsi viikonvaihteessa kuopiolaisen toimitusjohtajan Pekka Kantasen liiton puheenjohtajaksi toiselle liittokokouskaudelle. Varapuheenjohtajaksi nousi André Brunnsberg Helsingistä. Liitto tulee haastamaan elinkeinoelämän, kansalaisjärjestöt sekä yksittäiset oluen ystävät mukaan vuoden aikana käynnistettävään Pro Olut -liikkeeseen.

 

Järjestyksessään kolmannet Olutkäräjät on liiton uuden toimintakauden tärkein olutpoliittinen keskustelufoorumi. Panimoliiton, Pienpanimoliiton sekä muiden alan toimijoiden kanssa yhteistyössä järjestettävä tapahtuma on saanut alkunsa Olutliiton aloitteesta. Tapahtuman päivämäärä ja sisältö päätetään myöhemmin.

Olutliiton liittokokous päätti käynnistää tulevalla kaudella ympäristökeskustelun, jonka tavoitteena on luoda liitolle oma ympäristöohjelma. Tutkimuksen mukaan olut on Suomen ekologisen elintarvike. Sen valmistamiseen tarvitaan vain murto-osa luonnonvaroja juuston, naudanlihan tai voin tuotantoon verrattuna.

Liitto kartoittaa seurojen jäsenistä asiasta kiinnostuneita edistämään ekologista olutkulttuuria. Olutliiton mukaan ekologiset arvot on otettava huomioon olutkulttuurissa ja sanottava selkeä ei kertakäyttökulttuurille.

Olutliiton hallituksen varsinaisten jäsenten lukumäärä kasvoi kymmenestä kahteentoista. Uusia jäseniä hallitukseen tuli kaikkiaan kuusi. Liiton sihteerinä jatkaa Tapio Lundell Lohjalta ja taloudenhoitajana Seija Heinola Helsingistä.  

Olutliiton hallitus 2008-2009

Puheenjohtaja
Pekka Kantanen, Kuopio

Varsinaiset jäsenet                               
André Brunnsberg, Helsinki (varapuheenjohtaja)
Tapio Lundell, Lohja (sihteeri)
Seija Heinola, Helsinki (taloudenhoitaja)
Juhani Karakorpi, Helsinki
Juho-Pekka Kaukoranta, Helsinki, uusi
Reijo Kekäläinen, Oulu, uusi
Kari Likovuori, Helsinki, uusi
Jarkko Paldanius, Helsinki, uusi
Marjokaisa Piironen, Kirkkonummi
Pekka Siirilä, Helsinki
Annika Takala, Tampere
Jari Vaara, Turku,
    
Varajäsenet
Mikael Baarman, Helsinki, uusi
Matti Hämäläinen, Helsinki
Lari Junkkari, Tampere
Heikki Kähkönen, Helsinki
Jukka-Pekka Tervonen, Helsinki, uusi