|
Yhä useammat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että kohtuullinen oluen käyttö voi olla osa aikuisen ihmisen terveellistä elämäntapaa. Tuoreessa Euroopan panimoiden liiton julkaisemassa raportissa on mukana lähes 150 tieteellistä lähdetekstiä.
The Effects of Moderate Beer Consumption (suom. Kohtuullisen oluen kulutuksen vaikutukset) -raportti on tiivistelmä nykypäivän tieteellisistä teoksista. Siinä julkaisut tutkimustulokset olivat keskeisenä aiheena Madridissa marraskuun alussa järjestetyssä Euroopan Olut ja Terveys -symposiumissa. Kansainväliseen lääketieteelliseen konferenssiin osallistui lääketieteen ja tieteen asiantuntijoita eri puolilta Eurooppaa. Raportti kertoo yksiselitteisesti, että tietomäärä kohtuullisen oluen käytön vaikutuksista terveelliseen ruokavalioon ja elämäntapaan on lisääntynyt. Se myös vahvistaa, että kohtuullisella oluen juomisella voi olla terveyttä edistäviä vaikutuksia. Raportti ilmestyy lähiaikoina myös suomeksi. Olut vähentää ennenaikaisia kuolemia Oluen päivittäinen kulutus vähentää ennenaikaisia kuolemantapauksia jopa 18 prosentilla verrattuna ihmisiin, jotka eivät käytä alkoholia lainkaan tai jotka käyttävät sitä runsaasti. Sopivana määränä pidetään noin kahta keskioluttuoppia (4,5 %) eli 40 g alkoholia miehillä ja yksi tuoppi eli 20 g alkoholia naisilla. Tuoreessa tilastollisessa analyysissa on mukana 34 tutkimusta eri puolilta maailmaa. Analyysin johtopäätöksen mukaan ihmisiä, jotka käyttävät pieniä tai kohtuullisia määriä alkoholia, tulee rohkaista jatkamaan samalla linjalla. Oluen kohtuullinen kulutus vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä, ja se saattaa myös ehkäistä muita sairauksia, kuten esimerkiksi sokeritautia, osteoporoosia ja dementiaa. Sydäntautien osalta kohtuullinen kulutus näyttää suojaavan sairauksilta ja runsas kulutus altistavan niille. Olut ei lihota Tutkimukset osoittavat, että pienellä tai kohtuullisella oluen käytöllä on positiivisia vaikutuksia luustoon. Olut vahvistaa luustoa ja alentaa osteoporoosin riskiä. Oluen sisältämä pii saattaa selittää nämä havainnot. Kohtuullinen oluen juominen ei lihota. Useat uudet tutkimukset vahvistavat, että runsas kulutus ja epäterveelliset ruoat, joita on totuttu syömään erityisesti oluen kanssa, liittyvät painon nousuun. Kohtuukäyttö pitää kilot kurissa. Hyvistä ominaisuuksista huolimatta oluen ja muiden alkoholia sisältävien juomien liiallisen tai sopimattoman kulutuksen terveysriskit ovat todelliset. On myös joitain tilanteita, joissa jopa kohtuullinen kulutus saattaa olla liikaa, kuten raskauden aikana, ennen autolla ajamista tai tietyn lääkityksen yhteydessä. Ei voida myöskään olettaa, että yleistasolla pätevät tiedot olisivat sovellettavissa kaikkiin yksilöihin. Paras tapa saada yksilöllistä tietoa ja opastusta on keskustella asiasta oman lääkärin kanssa. ”Vanha sanonta 'kaikkea kohtuudella' pätee myös oluen juomiseen. Kun panimoalalla sanotaan, että oluen kohtuullinen kuluttaminen voi olla osa aikuisen terveellistä ruokavaliota ja elämäntapaa, kyse ei ole pelkästä rehentelemisestä. Yhä useammat tieteelliset todisteet tukevat tätä näkemystä. Vastuulliset aikuiskuluttajat voivat siis turvallisesti luottaa siihen, että kohtuullinen oluen juominen on ja voi olla terveellinen osa elämästä nauttimista", muistuttaa Euroopan panimoliiton (The Brewers of Europe) pääsihteeri Rodolphe de Looz-Corswarem. Teesit vahvistavat oluen terveystekijät Olut on virkistävä ja miellyttävä virvoitusjuoma, jonka alkoholipitoisuus on suhteellisen alhainen, ja se tuottaa mielihyvää sekä sosiaalisen seurustelun mahdollisuuksia monille ihmisille. Olutta säännöllisesti kuluttaville on helpottavaa tietää, että olut voi olla osa aikuisen ihmisen terveellistä elämäntapaa. Oluen raaka-aineet sisältävät tärkeitä vitamiineja, mineraaleja ja antioksidantteja, jotka ovat osa terveellistä ruokavaliota. Olut on ruokavaliossa ainut merkittävä humalan lähde, eli humalan terveyttä edistävät vaikutukset liittyvät ainoastaan oluen käyttöön. Tutkimukset osoittavat, että oluen juomisella kohtuuden rajoissa on useita terveyttä edistäviä vaikutuksia. Niitä ovat mm. sydän- ja verisuonitauteihin, sokeritautiin ja osteoporoosiin sairastumisen riskin aleneminen. Kohtuullisella oluen kulutuksella on myös merkittävä vaikutus useimpien oluen juojien elämänlaatuun. Terveyttä edistävät vaikutukset liittyvät oluen kohtuulliseen ja vastuulliseen kulutukseen, ja terveysvaikutukset ovat päinvastaiset kulutustason noustessa. The Effects of Moderate Beer Consumption -julkaisussa kuvatut tutkimustulokset ovat yhteenveto nykypäivän tiedoista, jotka koskevat kohtuullisen oluen käytön positiivisia vaikutuksia. Tekeillä on uusia tutkimuksia, jotka liittyvät ruokien ja virvoitusjuomien, kuten oluen, mahdollisesti hyödyllisten komponenttien käyttämiseen sairauksien ehkäisemisessä. Euroopan panimoliitto (The Brewers of Europe, www.brewersofeurope.org ) perustettiin vuonna 1958, ja se toimii Brysselissä Euroopan panimoalan edustajana Euroopan instituutioissa sekä kansainvälisissä organisaatioissa. Liittoon kuuluu tällä hetkellä 26 jäsentä, jotka ovat EU:n jäsenmaiden sekä Norjan, Sveitsin ja Turkin kansallisia yhdistyksiä. Myös Suomen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on Brewers of Europen jäsen. Lataa: The Effects of Moderate Beer Consumption -raportti (pdf, 970 kt, englanniksi).
|