| Oluen myynti laskussa |
| Kirjoittanut Heikki Kähkönen |
| 26.02.2009 10:23 |
|
Suurten panimoiden oluen myynti laski vuonna 2008 yhteensä 2,1 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Myös muiden panimojuomien myynti oli laskussa. Kasvu-uralla oli vain long drink -juomien myynti. Panimoliitto pitää alkoholiverojen korotusta ja kiristyvää taloustilannetta syinä juomakaupan vähenemiseen.
Panimoliiton julkistamien tilastojen mukaan järjestön neljän jäsen panimoa, Hartwall, Sinebrychoff, Olvi ja Nokian Panimo myivät olutta, siideriä, long drink -juomia, kivennäisvesiä ja virvoitusjuomia yhteensä 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Juomapakkauksista tölkki kasvatti osuuttaan edelleen. Suurten panimoiden oluista yli puolet pakataan nyt tölkkeihin. Olutta, siideriä, long drink -juomia, kivennäisvesiä ja virvoitusjuomia kulutettiin vuonna 2008 yhteensä 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Matkustajatuonnin kasvu uhkatekijä Jaatisen mukaan viime vuonna huippunsa kohonnut ja yhä lisääntyvä Viron matkailu siirtää myös muuta kulutuskysyntää ja palveluiden käyttöä Suomesta Viroon.
|
Tapahtumakalenteri
Olutkulttuuri
- Olutkulttuuri.fi ja Viisi Tähteä kiittävät lukijoitansa
- Vuoden oluet, viskit ja siiderit valittiin Helsinki Beer Festivalilla
- Vuoden luomutuote 2011: Nokian Panimon Keisari Luomu -olut
- Saimaan Olut on nyt Saimaan Juomatehdas
- Suomen olut- ja sahtipanimot
- Hallitus luopui alkoholin mainontakielloista
- Carlsberg ja Raisio toivat Suomeen uuden mallasohran
- Hartwall: Ravintolakulutuksen alamäki tasaantumassa
- Olvi kipusi ennätystulokseen viime vuonna
- Veromuutokset leikkaavat panimoiden kotimaan myyntiä






