Juha Lehto perusti vientiyrityksen pienpanimoille
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
28.08.2002 00:00
Suomalainen olut on laadultaan niin hyvää, että kyllä se kaupaksi käy maailmalla, jos osaamme myydä", perustelee Juha Lehto päätöstään ryhtyä pienpanimoiden asialle.

Olutyrittäjä Juha Lehdon Quality Drinks Connection aloittaa syyskuussa toimintansa, jonka tarkoituksena on myydä suomalaisten pienpanimoiden oluita maailmalle.

Yhtiö aikoo toimia myös kansainvälisenä agenttina, joka vie ja tuo oluita maasta toiseen. Se toimii myös viinialalla.

Juha Lehdolla on laaja kokemus olutmarkkinoista. Hän omistaa vuonna 1989 perustetun Servaali Oy:n, joka tuo oluita ja harjoittaa niiden tukkukauppaa. Mm.tsekkiläinen Pilsner Urguel, joka valittiin Helsinki Beer Festivalilla vuoden olueksi, on Servaalin portfoliosta.

Lehdolla on omistuksessaan Helsingissä myös seitsemän olutravintolaa - ns. "kalaravintolat": Hilpeä Hauki, Janoinen Lohi, Vastarannan Kiiski, Punavuoren Ahven, Leijuva Lahna ja Kaunis Kampela sekä Black Door. Lisäksi hän on Hyvät Olutravintolat -yhdistyksen puheenjohtaja.

"Lisää olutta!"

Lehto kertoo, että parhaimmillaan olutpanimoita oli 43. Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, panimoita on enää 23. Niistä merkittävimmät ovat Tampereella Plevna, Turussa Koulu ja Nokialla Pubi.

"Sellaisia pikkupanimoita on vähän, jotka itse pullottavat juomansa. Pullotus onkin ketjun kallein osa ja siihen on moni kaatunut", sanoo Lehto.
Hän toimi 1980-luvulla Matkailun edistämiskeskuksen Amsterdamin toimiston johtajana. Suomalaisen oluen myynnin idea tulee jo niiltä ajoilta. Lehto kertoo, kuinka kerran eräästä tilaisuudesta jäi suomalaista olutta yli. Hän vei sitä kahteen paikalliseen ravintolaan, jotka pyysivät lisää heti seuraavana päivänä.
 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä