|
Valvira tutkii sahdin nimisuojan rikkovien tuotteiden myyntiä Suomessa. Viranomaisten tietoon on tullut ainakin kaksi Aito perinteinen tuote -suojan rikkonutta sahtia. Norjalaisen pienpanimon sahdissa on käytetty vääränlaista hiivaa ja kotimainen viinitila on myynyt puolestaan liian mietoa sahtia.
EU myönsi suomalaiselle sahdille Aito perinteinen tuote APT -suojauksen vuonna 2002. Päätöksellä on suojattu tuotteen nimi ja valmistusmenetelmä. Esimerkiksi sahtia saa valmistaa missä tahansa EU-maassa, mutta sen on tapahduttava rekisteröidyn perinteisen menetelmän mukaan.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on saanut kaksi ilmoitusta vääränlaisista sahtituotteista. Toinen on norjalaisen pienpanimon valmistama ja toinen taas kotimaisen tilaviiniyrityksen tuote.
Väärä valmistustapa
Norjalainen Nøgne Ø valmisti yhdessä ruotsalaisen Dugges-panimon kanssa viime vuoden lopulla yhteispohjoismaisen uusiosahdin. Sen etiketissä on sahti-sana ja Nøgne Ø:n tuotemerkkinä Ø-kirjain. Oluen valmistuksessa on panimon verkkosivujen mukaan käytetty kolmea valikoitua hiivaa Saksasta, Belgiasta ja Isosta-Britanniasta.
APT-suojan mukaan sahdiksi nimitetyn tuotteen valmistuksessa saa käyttää vain leivinhiivaa. Olut- ja muiden hiivojen avulla valmistetun tuotteen myynti sahdin nimellä on kiellettyä EU:n alueella.
”Valvira on analysoinut tuotteen. Laboratoriokokeiden perusteella se muistuttaa nimisuojan mukaista sahtia. Saamamme tiedon mukaan hiivakanta poikkeaa APT:ssä sovituista normeista eli leivinhiivaa sen valmistamiseen ei olisi käytetty. Tuotteen maahantuonti on lopetettu”, myöntää ylitarkastaja Timo Rokka Valvirasta.
Nøgne Ø:n sahtia on tuotu maahan 60 litraa. Juoma ei ole tullut Suomeen norjalaispanimon tavallisen maahantuojan kautta, vaan muita reittejä. Sitä on ollut myynnissä olutravintoloissa Helsingissä ja Länsi-Suomessa. Jotkut olutharrastajat kertovat maistaneensa tuotetta myös Ruotsissa. Alkon myyntiin juomaa ei ole tarjottu.
Liian vähän alkoholia
Päijäthämäläinen viinitila myy valmistamaansa sahtia tilaviinimyymälässään. Vielä sunnuntaina myynnissä olleen tuotteen etikettimerkinnän mukaan juomassa on alkoholia 5,5 prosenttia, joka on liian vähän. APT-suojan mukaan sahdin alkoholipitoisuuden tulee olla 6–12 prosenttia.
”Tietoomme on myös tullut, että tila myi aiemmin 4,7-prosenttista sahtia, jota on nyt vahvennettu. Viinitila on muuttanut valmistustaan niin, että sen sahdit tulevat täyttämään 6 prosentin rajan”, Rokka sanoo.
Monen käsityönä valmistetun sahdin osalta alkoholiprosentin lopullinen määrittäminen on hankalaa, sillä hiivan ja käymiskelpoisten sokerien ansiosta juoma käy usein pullossa vielä pullotuksen jälkeenkin.
”Päijäthämäläisellä yrityksellä ei ollut aiemmin yli 4,7 prosenttia vahvojen juomien ulosmyyntilupaa, joten he valmistivat aluksi mietoa sahtia. Lääninhallitus on sittemmin myöntänyt luvan oikean sahdin myyntiin”, Rokka kertoo.
Valvonta hankalaa
Hakemuksen alkuperäisen tuotteen nimen suojaamisesta EU:lle teki Suomen Sahtiseura. Viranomaisilla on nyt ongelmia, kenelle nimisuojan toteutumisen valvonta Suomessa kuuluu.
”Esimerkiksi norjalaispanimon kohdalla Valvira ei voi reklamoida suoraan panimolle, sillä meiltä puuttuu mahdollisuus toimia EU:n rajojen ulkopuolelle. Niinpä olemme olleet asian tiimoilta yhteydessä maahantuojan ohella maa- ja metsätalousministeriöön”, Rokka perustelee.
EU:ssa yleisesti merkintöjen valvonnasta ovat pitäneet huolta nimisuojan hakeneet yhteisöt. Koska Suomen Sahtiseura on sahtiharrastajia kokoava yhdistys ja sahti alkoholijuoma, valvontaa ei voi jättää pelkästään kansalaisjärjestön kontolle.
”Sahtiseuraan eivät kuulu myöskään kaikki sahdinvalmistajat. Me kuitenkin tunnemme jokaisen. Valvonta hoituu myös niin, että jälkikäteen näemme maahantuojien ja vähittäismyyjien kuukausiraporteista, minkä vahvuista sahtia Suomessa myydään. Lisäksi saamme ilmoituksia suoraan aktiivisilta kansalaisilta.”, Rokka perustelee.
Suomalaisista tuotteista EU:n nimisuojan ovat aikaisemmin saaneet myös Lapin puikula, rönttönen, karjalanpiirakka ja kalakukko. EU:n alueella suojauksen on saanut noin 800 tuotetta. |