Isojen panimoiden juomamyynti laski nelisen prosenttia alkuvuonna
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
30.04.2009 12:44

Panimoliiton jäsenyritysten juomamyynti laski tammi-maaliskuussa noin neljä prosenttia viime vuoden lukuihin verrattuna. Taantumaa on tapahtunut lähes kaikissa juomaryhmissä. Vain long drink -juomien kauppa kasvoi edellisvuodesta. Hartwall, Olvi, Nokian Panimo ja Sinebrychoff ennakoivat alalle vaikeuksia kasvavan matkustajatuonnin myötä.

 

Tammi-maaliskuun aikana Suomessa myytiin yhteensä 168,5 miljoonaa litraa olutta, siideriä, long drink -juomia, virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä selviää Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton tuoreista tilastoista. Määrä laski 3,9 prosenttia edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta. Alkoholipitoisten juomien myynti laski 3,0 miljoonaa litraa ja alkoholittomien juomien myynti 3,8 miljoonaa litraa edellisestä vuodesta.

Hartwall, Nokian Panimo, Olvi ja Sinebrychoff myivät olutta maaliskuun loppuun mennessä yhteensä 82,8 miljoonaa litraa. Edellisestä vuodesta laskua oli 2,3 miljoonaa litraa, eli 2,7 prosenttia. Pääsiäinen ei ajoittunut tänä vuonna vuoden ensimmäiseen neljännekseen.

Long-drinkien myynti kasvaa

Siiderin myynti ylsi 6,3 miljoonaan litraan ja long drink -juomien myynti 7,3 miljoonaan litraan tammi-maaliskuun aikana. Siiderimyynti laski edellisen vuoden tasosta 1,3 miljoonaa litraa, eli kokonaiset 16,7 prosenttia. Long drink -juomissa sen sijaan oli kasvua 0,6 miljoonaa litraa, joka oli 8,8 prosenttia edellistä vuotta enemmän.

Virvoitusjuomia myytiin 59,7 miljoonaa litraa ja kivennäisvesiä 12,4 miljoonaa litraa ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Virvoitusjuomamyynti laski 2,0 miljoonaa litraa, eli 3,3 prosenttia. Kivennäisvesimyynti taas laski 1,8 miljoonaa litraa, eli 12,4 prosenttia.

”Ensimmäisen lyhyen vuosineljänneksen myynnin perusteella ei voida vielä tehdä pitkälle meneviä arvioita koko vuoden juomamyynnin kehityksestä. Viimeaikaiset alkoholiveroratkaisut ja nykyinen taloudellinen tilanne eivät kuitenkaan lupaa hyviä näkymiä loppuvuodellekaan”, arvioi Panimoliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

”Tulevan kesäkauden yksityinen matkailijatuonti on juomamyynnille ja koko alalle kriittinen kysymysmerkki”, Jaatinen jatkaa

 
AddThis Social Bookmark Button