Hartwa-Trade ryhtyy jakelemaan kotimaisia pienpanimo-oluita
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi   
18.05.2009 10:19

Hartwallin tytäryhtiö Hartwa-Trade laajentaa tuotevalikoimaansa kotimaisten pienpanimoiden erikoisoluilla ja -siidereillä. Kesäkuun alussa valikoimiin tulee lahtelaisen Teerenpelin ja ahvenanmaalaisen Ålands Bryggerin pullo-oluita ja siidereitä.

Hartwallin tavoitteena on pitkäjänteinen olutmarkkinan kehittäminen ja oluen arvostuksen nostaminen. Suomalaiset ovat yhä kiinnostuneempia kokeilemaan uusia ja erilaisia oluita tuttujen tuotemerkkien rinnalla, ja tähän kysyntään haluamme vastata parhaalla mahdollisella tavalla.

”Hartwall jatkaa omaa tuotekehitystään oluissa ja laajentaa olutkirjoaan myös tuontioluilla, mutta Hartwa-Traden kautta saamme valikoimiimme myös pienempiä olutmerkkejä", toimitusjohtaja Yrjö Närhinen sanoo.

Ensimmäisenä Hartwa-Traden valikoimiin tulee Teerenpelin ja Ålands Bryggerin pienpanimo-oluita ja -siidereitä. Teerenpelin tuotteista Hartwa-Traden myyntiin tulevat Onnenpekka ja Laiskajaakko -oluet, Lempi-siiderit ja Teerenpelin Mallasviski. Oluita ja siidereitä myydään 0,75 ja 0,33 litran puolloissa.

Ålands Bryggeri on Ahvenanmaalla toimiva, vuonna 2004 perustettu pienpanimo, joka tunnetaan Stallhagen-oluistaan. Vuonna 2008 panimolla oli myynnissä 10 eri olutta, joista 5 oli kausioluita. Kiitosta on kerännyt erityisesti Stallhagen Julbock -jouluolut.

Molemmille panimoille uusi myynti- ja jakelusopimus tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa nykyistä laajemman kuluttajakunnan sekä samaööa kasvattaa myös omaa tuotantoaan.

"Tähän asti olemme myyneet tuotteitamme ensisijaisesti omissa ravintoloissamme, mutta nyt Hartwa-Traden kattavan jakelun kautta meillä on mahdollisuus tavoittaa koko Suomi. Uuden myynti- ja jakeluyhteistyön myötä olemme kasvattaneet myös panimomme kapasiteettia. Panimomme laajennus valmistui huhtikuussa", Teerenpelin toimitusjohtaja Anssi Pyysing sanoo.

Ålands Bryggerin toimitusjohtaja Stefan Blomqvist kertoo olevansa ylpeä, että he ovat saaneet Hartwa-Traden yhteistyökumppaniksi.

”Panimomme neljä työntekijää saa näin tuekseen toimivan myynti- ja jakeluorganisaation. Valtaosa tuotteistamme on tähän asti myyty Ahvenanmaalla. Nyt pääsemme tosissamme laajentumaan koko Suomeen. Talven aikana otimme käyttöön uudet panimolaitteistot, joten tuotantokapasiteettimme pystyy nyt palvelemaan suurempaa yleisöä", Blomqvist sanoo.

Teerenpelin ja Ålands Bryggerin oluet ja siiderit ovat Hartwa-Traden myynnissä 1.6. alkaen ravintolakanavan valikoimissa. Olutvalikoimaa on tavoitteena laajentaa myös Suomen markkinoille sopivilla ulkomaisilla erikoisoluilla.

 

 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä