Hartwall Jaffa tukee nuorten unelmia ja uravalintoja
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi   
02.06.2009 06:59

Hartwall Jaffan Sauma -ohjelma auttaa 15−25-vuotiita nuoria askeleen verran lähemmäksi unelmaansa. Ohjelman ideana on tarjota tukea, jota nuori ei välttämättä voi saada rahallakaan. Sauma-ohjelman tuki voi olla alan parhaan valmentajan ohjausta tai vaikkapa harjoittelupaikka unelma-ammattiin.

 

”Haluamme tukea nuorten itsetuntoa ja kannustaa heitä kulkemaan omaa polkuaan. Silloin suuretkin unelmat voivat toteutua. Sauma korostaa työn tekemisen ja ahkeruuden merkitystä unelmien toteuttamisessa. Emme usko pikavoittoihin”, perustelee Hartwall Jaffan tuotepäällikkö Marleena Jalassola.

Haku netissä

Sauma-ohjelmaan voi hakea sähköisellä lomakkeella Jaffa.fi-sivustolla. Ensimmäisen rankkauksen tekevät sivuston muut käyttäjät eli nuoret, jotka voivat kannustaa unelmia. Kannustus tehdään lukemalla 160 merkin tiivis kuvaus unelmasta ja antamalla kannustusääni. Viisikymmentä eniten kannustusta saanutta unelmaa pääsee raadin käsiteltäviksi.

”Raati kiinnittää hakemuksissa huomiota etenkin hakijan päämäärätietoisuuteen: mitä nuori on jo tehnyt tavoitteen saavuttamiseksi, kuinka kunnianhimoinen ja valmis suunnitelma hakijalla on, sekä paljonko hän on valmis tekemään työtä ja käyttämään aikaa tavoitteen saavuttamiksi”, Jalassola kertoo.

Ohjelmassa annetaan joka toinen kuukausi sauma yhdelle nuorelle. Lopullisen valinnan suorittaa Hartwallin sekä Sauma-ohjelman yhteistyökumppanien edustajista koostuva raati. Vuosien 2009 ja 2010 aikana valitaan yhteensä kymmenen päämäärää tai unelmaa.

Unelmatyötä ammattilaisten seurassa

Ensimmäinen Sauma-ohjelmalainen on 24-vuotias, puheviestintää opiskeleva Tuija Pehkonen, joka aloittaa työharjoittelun NRJ:llä.

”Olen pitkään haaveillut radiotoimittajan työstä. Kesti aikansa, ennen kuin annoin itselleni luvan ryhtyä täysillä raivaamaan tietä kohti tätä unelmaa.  Juontajan paikka radio Voimassa avautui kymmenien soittojen, sähköpostien ja tuntien studiossa harjoittelun jälkeen. Uutena vuotena tein lupauksen, että tänä vuonna työskentelen valtakunnallisessa radiossa”, Pehkonen kertoo.

”Tuija on lupaava nuori toimittaja, jolla on jo työkokemusta radiossa työskentelystä. Media-alalle on paljon tulijoita, siksi tuntuu hyvältä antaa Hartwall Jaffan kanssa sauma innokkaalle nuorelle toimittajalle, joka tosissaan haluaa kehittyä ja tulla huipuksi radiotyössä”, kommentoi toimittaja Jussi Ridanpää NRJ:ltä valintaa.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä