|
Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen
|
|
06.06.2010 |
|
Kilpailu maailman vahvimmasta oluesta jatkuu Saksan ja Brittein saarten välillä. Baijerissa toimiva Schorschbräu-panimo on valmistanut peräti 43,4-prosenttisen Schorschbock-oluen. ME-tulosta piti aiemmin hallussaan skottipanimo BrewDog 41 tilavuusprosenttia vahvalla Sink the Bismarck! -oluella.
Vielä vuoden 2009 alkuun saakka maailmanennätys oli amerikkalaisen Samuel Adams -panimon Utiopias-oluella. Ensimmäinen vahva Utiopias esiteltiin vuonna 2002. Se oli 24-prosenttinen. Sitä seurasivat vuosikertaoluet, jotka olivat toinen toistaan tukevampia.
Utiopas sai luovuttaa helmikuussa 2009 ennätystuloksensa vanhan mantereen puolelle, kun Pohjois-Baijerissa, Frankenin olutmaakunnassa toimiva Schorsbräu valmisti todella vahvan eisbock-oluen. Sen lopullinen alkoholiprosentti nousi 31:een.
Schorsbärun ennätystuloksen myötä kisaan ilmoittautui mukaan skottipanimo BrewDog, jonka kesäkuussa 2009 julkistama Tactical Nuclear Penguin 32 % -olut löi saksalaisten ennätyksen yhdellä prosenttiyksiköllä. Oluen pohjana oli panimon imperial stout, josta oli saatu vettä poistettua jäädyttämällä olutta kolme viikkoa jäätelötehtaan pakastimessa 20 pakkasasteessa.
Sink the Bismarck!
Skotit ja baijerilaiset saivat myös pian haastajan itselleen. Italialainen Revelation Cat -panimo pisti vielä skotteja paremmaksi valmistamalla Belgiassa De Proefbrouwerij -panimon tekniikalla 35-prosenttisen Freeze the Penguin -oluen.
Pingviiniä ei ehditty juhlia kuitenkaan maailmanennätyksenä, koska vain muutamia viikkoja BrewDogin ilmoituksen jälkeen saksalaiset iskivät jälleen. Joulukuussa 2009 ennätys kiipesi hetkessä lähelle 40-tilavuusprosenttia. Schorsbräu julkisti silloin ennätysvahvan eisbockin, jossa alkoholia oli peräti 39,4 prosenttia.
Eikä aikaakaan, kun skotit iskiivät jälleen. BrewDog valtasi maailmanennätyksen helmikuussa 2010 esittelemällä 41 prosenttia vahvan Sink the Bismarck! -oluen. Panimon oman ilmoituksen mukaan olut on tyyliltään ”nelinkertainen IPA”. Sink the Bismarck! sisältää nelinkertaisen määrän humalaa ja katkeruutta. Se on myös jäädytetty neljä kertaa päädyttyään 41-prosenttiseksi.
Uusi ennätys 43,4 %
Jalkapallon MM-kisojen alla Saksa ei ole antanut periksi. Maailmanennätys palasi Baijeriin jo kolmannen kerran lyhyen ajan sisällä. Schorschbockin lukemat kirjataan nyt 43,4 tilavuusprosenttia.
Panimon edustaja Georg Tscheuschner kertoo, että ennätystehtailu ei ole helppoa eikä halpaa lystiä. Erikoisvahvan oluen valmistaminen vaatii runsaasti kovaa työtä ja vie valtavat määrät raaka-aineita. Noin 50 litraan ennätysjuomaa tarvitaan saman verran raaka-aineita kuin 800–1000 litraa panimon omaa olutta. Schorschbockin tuotantokustannuksiksi Tscheuschner laskee 99 euroa pullolta.
"Jouduin jäädyttämään oluen laskujeni mukaan viiteentoista kertaan. Jokaisella uudella jäädytyskerralla oluesta poistuu yhä vähemmän vettä. Ensimmäisellä jäädytyksellä voit nostaa oluen vahvuutta viitisen prosenttia, mutta viimeisillä kerroilla alkoholipitoisuus päädyt alle prosenttiin. Se on kovaa touhua", hän sanoo.
|
Sadonkorjuu – Olutfestivaali tarjoaa enn...
Eikö ravintolamaailmassa tapahdu mitään uutta. Koko hyvänä pidetystä viisi tä...
Teerenpeli avaa mallasviskille pyhitetyn...
Eikö ravintolamaailmassa tapahdu mitään uutta. Koko hyvänä pidetystä viisi tä...
Olutmestari 2011 -kisan 10 finalistia va...
Eikö ravintolamaailmassa tapahdu mitään uutta. Koko hyvänä pidetystä viisi tä...
2010 - 38. Wanha Laamanni, Porvoo
Söin 16.5.2010 Porvariston menun Wanhassa Laamannissa, oli niin hyvä, ettei j...
Black Velvet Design Cocktail (kilpailuku...
Jameson 3cl lickor 43 1cl 1,5cl gordial lime Granaatti-omena karpalomehu ...