Uusia baijerilaistyylisiä vehnäoluita Sinebrychoffilta
23.01.2007 11:28
Sinebrychoffin House of Beer -valikoimaa on täydennetty kahdella baijerilaistyylisellä vehnäoluella: Franziskaner Hefe-Weissbier Dunkel ja Franziskaner Weissbier Kristallklar. Molempien oluiden kantatuote, baijerilaistyyppinen vehnäolut Franziskaner Hefe-Weissbier on ollut Sinebrychoffin jakelussa viime vuoden alusta lähtien.

Fransiskaanimunkit perustivat vuonna 1397 panimon luostariinsa Baijerin Münchenissä. Sittemmin se yhdistettiin naapuritontin Spaten-panimoon, joka kehitti 1830-luvulla menestyksekkäästi tummien lagerien käymistekniikkaa. Spaten-Franziskaner-panimo kuuluu nykyisin belgialais-brasilialaiseen InBev-panimoyhtiöön.

Franziskaner-tuotemerkin alla valmistetaan ainoastaan vehnäoluita. Baijerissa vehnäolut on kasvattanut nopeasti suosiotaan ja kattaa yli kolmanneksen oluiden myynnistä.

”Suomessakin kuluttajat ovat ottaneet vehnäoluet omakseen. Tämän meille osoitti Jacobsen Bramley Wit, pohjoismainen vehnäoluterikoisuus, jonka jakelun aloitimme viime vuoden syyskuussa. Sen kysyntä yllätti meidät myönteisesti. Uskomme, että vehnäoluiden kysyntä jatkaa kasvuaan”, tuotepäällikkö Mika Kauppinen sanoo.

Franziskaner Hefe-Weissbier Dunkel

Luonnollisen sameassa, suodattamattomassa oluessa korostuvat pintahiivakäymisen mukanaan tuomat hedelmäiset aromit sekä häivähdys suklaata. Valmistuksessa käytettävä tumma mallas antaa täyteläistä makeutta, jota täydentää vehnän kirpeys. Kaksi viljalaatua, ohraa ja vehnää suhteessa 50:50, antavat vivahteikkaan ja täyteläisen maun, jossa on havaittavissa banaania ja fenoleita. Runsaasti vaahtoavana vehnäolut tarjoillaan korkeasta lasista.

Franziskaner Weissbier Kristallklar

Raikas vehnäolut on kullanvärinen ja kristallinkirkas. Siinä maistuu sitrusmaisuus ja oluen pehmeys. Vehnää ja ohraa on mallasseoksessa yhtä paljon. Franziskaner Kristall on kevyt, kupliva ja lievästi hapan.

Franziskaner-vehnäoluet ovat oiva ruokajuomavalinta salaateille, lohelle ja kanaruoille. Keski-Euroopassa vehnäolut on viikonloppuaamiaisen herkku, joka maistuu vasikanmakkaran, retiisien ja sämpylöiden kanssa.

Molempia oluita saa hyvän olutvalikoiman ravintoloista 0,5 litran pullossa. Jakelu alkoi tammikuun alussa.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä