Sinebrychoffilta syksyllä juomauutuuksia
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
27.06.2008 09:08

Sinebrychoff tuo syyskuussa valikoiman isoja juomapakkauksia. Kurko Greippi -lonkero ja perinteinen  Perhekalja pakataan 1,25 litran kierrätysmuovipulloihin. Samalla kalja muuttaa nimensä Perinnekaljaksi. Myös Schweppes-juomasarja saa kaksi uutta makua.

 

Lonkeroiden myynti kasvaa edelleen, ja greipin makuisten long drink -juomien suosio jatkuu vankkana. TNS Radar Research teki maaliskuussa päivittäistavarakaupan lonkeroiden sokko- ja mielikuvatestin Helsingissä ja Espoossa. Perusgreippiryhmän voitti Sinebrychoffin Kurko Greippi, joka pakataan syyskuussa isoon myös muovipulloon.

Kurkon keväällä käynnistyneessä tv-mainonnassa suomalaiset urosyksilöt maistelevat mielijuomaansa ja toteavat, että ”tässä maistuu tiukka matsi, eikä yhtään joogaa”. Mainonta jatkuu syyskuussa Kurko King Size -teemalla.


Perhekaljasta Perinnekalja

Sinebrychoffin markkinointijohtaja Tapio Finér kertoo, että yhtiö on saanut palautetta Perhekaljan nimestä. Moni kuluttaja katsoo juoman luovan väärää mielikuvaa tuotteen kohderyhmästä.

”Perhekalja ei ole tarkoitettu alaikäisille, koska se sisältää hiukan alkoholia. Emme halua luoda tällaista mielikuvaa, ja olemme siksi pullon koon lisäksi päättäneet muuttaa Perhekaljan nimen Perinnekaljaksi”, Finér toteaa.

Puolen litran kaljapullo poistuu valikoimasta. Alaikäisille Perinnekaljaa ei suositella, sillä se sisältää valmistusmenetelmänsä takia pieniä määriä alkoholia (2,2 til-%).


Syksyllä Schweppes-uutuuksia

Sinebrychoff täydentää myös Schweppes-juomasarjaa uusilla mauilla. Red Fusion ja Green Fusion -juomat pakataan 1,5 litran uudelleentäytettäviin muovipulloihin.

Red Fusion -juoman maussa maistuvat punaiset marjat: mansikka, vadelma ja karhuvatukka. Green Fusionin vihreiden hedelmien maku syntyy kiivistä, omenasta, päärynästä, limestä ja appelsiinista.

Schweppes Fruit Fusion -juomat ovat premium-virvoitusjuomia, joiden maku tulee luontaisista aromeista ja mehuista. Schweppes Fruit Fusion -virvoitusjuomat maistuvat parhaiten sellaisenaan, mutta taipuvat myös mikserikäyttöön.


Sinebrychoff valmistaa Schweppes-juomat lisenssillä Keravalla sekä vastaa niiden myynnistä, markkinoinnista ja jakelusta Suomessa. Valikoimaan kuuluu syksyllä seitsemän tuotetta, joista vanhin on Schweppes Indian Tonic Water, joka on maailman tunnetuin mikseri. Kaikkia Schweppes-juomia voi nauttia virvoitusjuomina tai käyttää drinkin pidentäjinä.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä