|
Sinebrychoffin jouluvalikoima tarjoaa monta uutuutta. Jouluolutta saa nyt ensimmäisen kerran hanasta yli sadassa olutravintolassa eri puolilla maata. Pulloissa Jouluolut on saanut uuden etiketin, jonka on suunnitellut tuusulalainen taiteilija Marleena Ansio. Golden Cap Talviomenasiideri pullotetaan 45 cl kierrätysmuovipulloon, ja viime jouluna loppuun myytyä vahvaa tanskalaista jouluolutta saa jo toisen kerran Alkoista ja ravintoloista.
Sinebrychoffin Jouluoluen pieniä yksityiskohtia sisältävässä etiketissä panimon jyllanninhevoset Sigge ja Pintti sekä hevosmiehet Markku Nyman ja Eero Lehtonen ovat selvästi tunnistettavissa. Taiteilija Marleena Ansion kynästä on syntynyt kortteja, postimerkkejä ja mietelausekirjoja. Etiketitkään eivät ole uusi aluevaltaus, sillä hän on piirtänyt viini- ja virvoitusjuomaetikettejä, muun muassa Muumia kymmenen vuotta. ”Tämä oli sykähdyttävän mukava toimeksianto. Halusin piirtää tunnelmallisen etiketin, joka sopii suomalaisille tärkeään juhlaan. Tiesin, että hevonen on varsin vaikea piirrettävä, eikä olutetiketissä tietenkään saa olla elementtejä, jotka houkuttelevat lapsia. Pyrin myös välttämään valokuvamaisuutta, vaikka malleina olivat oikeat hevoset ja oikeat ihmiset”, Marleena Ansio perustelee. Myös Carlsbergin Feldschlössen-panimo Sveitsissä piti Ansion piirroksesta. Niinpä sveitsiläisen ja suomalaisen jouluoluen kyljessä komeilee tänä jouluna samannäköinen etiketti. Koffin jouluolutta saa tänä vuonna 22. kerran. Jouluolut III, 4,6 %, tulee lokakuun lopussa kauppoihin, huoltoasemille, kioskeihin ja ravintoloihin 0,33 litran lasipullossa sekä kuuden pullon pahvikääreessä. Jouluolut IV, 6 %, on marraskuun alusta lähtien myynnissä Alkoissa kuuden pullon monipakkauksena ja tax freessa jouluisessa tölkkisalkussa. Tummaksi paahdettu kotimainen ohramallas ja Saazer-humala antavat lageroluelle sen täyteläisen ja vahvan aromin. Paras tarjoilulämpötila on 10-12 astetta, joten olut kannattaa ottaa jääkaapista huoneenlämpöön noin tuntia ennen nauttimista. Golden Cap Talviomena kierrätysmuovipullossa Golden Cap Talviomenasiideriä, 4,7 %, saa päivittäiskaupoista tänä vuonna Golden Capin omassa 0,45 litran kierrätysmuovipullossa. Suosittu joulusiideri on kausiherkku, joka ilahduttaa siiderin ystäviä tänä jouluna jo 11. kerran. Kanelin ja inkiväärin makuinen puolikuiva, sokerilla makeutettu omenasiideri maistuu raikkaan kylmänä. Siitä saa myös pikkujouluglögin lämmittämällä siideriä ja lisäämällä lasiin manteleita ja rusinoita tai kanelitangon. Tanskalainen jouluolut jälleen Suomessa Tanskalaista Jacobsen Golden Naked Christmas Ale -jouluolutta sai viime syksynä ensimmäisen kerran Alkoista ja ravintoloista. Kausioluen kysyntä yllätti, ja tuote loppui Sinebrychoffilta kesken. Tänä vuonna varastot ovat hiukan viimevuotista suuremmat. Olutta voi tiedustella Alkon myymälöistä marraskuun alussa, ravintoloista jo lokakuussa. Jacobsen Golden Naked Christmas Ale on belgialaistyylinen, 7,5-prosenttinen dubbel brown ale. Hedelmäinen pintahiivaolut on paahtuneen tuoksuinen, vaahdoltaan rikas ja väriltään kullanruskea. Makeahkosta, maltaisesta mausta voi aistia myös appelsiinia ja kanelia. Jacobsen-jouluolut maistuu kinkun, laatikoiden, paistin ja pataruokien kanssa. Parhaimmillaan olut on 8-12-asteisena. Tyylikäs 75 cl profiililasipullo näyttää hyvältä juhlakattauksessa. Pullo on Carlsbergin Kööpenhaminassa sijaitsevan Jacobsen-panimon tavaramerkki. Se sai Danish Design Centerin muotoilupalkinnon vuonna 2007. Jacobsen-oluita myydään Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Islannissa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa. |