Laitilan Wirvoitusjuomatehdas kypsytti reilusti humaloidun alen
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi   
02.04.2009 10:30

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan erikoisolutsarjan uutuus on runsaasti humaloitu Kievari Humalainen. Vaalea bitter on Laitilan historiassa vasta toinen pintahiivaolut. Ennen Humalaista Laitilassa pantiin yksi erä vehnäolutta vuonna 2000. Panimon oman ilmoituksen mukaan kyseessä on humalaisin Suomessa valtakunnalliseen myyntiin valmistettu olut.

 

”Jo pitkään markkinoille on kaivattu suomalaista pintahiivaolutta, jossa humala on pääosassa. Olut on tyyppiä Pohjolan bitter”, sanoo Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan myyntijohtaja Marko Karjalainen.

Kievari Humalaisen jakelupeitto tulee olemaan suomalaiselle erikoisoluelle poikkeuksellisen laaja. Vähittäiskaupoissa se on saatavissa  kautta maan.

”Kiitos kuuluu asiakkaillemme, joiden usko Laitilan panimomiesten ammattitaitoon on edellisten Kievari-oluiden ansiosta vahva. Humalaisen valikoimapäätökset teimme poikkeuksetta ilman maistiaisia”, horeca-myynnistä vastaava Nina Fyrsten iloitsee.

Kievari Humalainen tulee yksityisten olutravintoloiden lisäksi S-ryhmän Public Corner -pubien valikoimiin.

”Tulemme tarjoamaan asiakkaillemme kaikki olemassa olevat ja tulevat Kievari-oluet, sillä ravintolatoimintamme arvojen mukaista on tarjota vähemmän ympäristöä kuormittavia, lähellä tuotettuja juomia ja sitähän Kievarit Laitilassa valmistettuina erikoisoluina ovat. Tuulisähkön käyttökin on meille erittäin positiivinen juttu”, kiittelee Public Cornerien ketjupäällikkö Olli Majanen.

Panimomestarin erikoinen

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan panimopäällikkö Ville Vilen on uutuudesta innoissaan.

”Olen odottanut kuin uutta työpäivää aikaa, jolloin pääsen panemaan Humalaista. Suurena humalan ystävänä halusin luoda oluen, jossa mitään ei ole jätetty puolitiehen”, Vilen sanoo.

Kievari Humalaisen tukeva runko rakentuu englantilaisten pale-, cara pale- ja munich-maltaiden varaan. Reipas humalointi on saatu aikaan käyttämällä perinteisiä englantilaisia humaloita, kuten Fuggles, Bramling Cross, East Kent Golding ja First Gold. Lisäksi katkeroa on vahvistamassa saksalainen Magnum. First Gold on lisätty olueen kypsymisvaiheessa kuivahumalointina. Näin Kievari Humalainen saa aromihumalalajikkeiden arvolle sopivan tuoreuden ja vahvan suutuntuman.

Kievari Humalaisen katkeroarvo eli EBU on 61, alkoholipitoisuus on 4,5 %, väriarvo eli EBC 25 ja kantavierre 11 %.