| Laitila tuo lisää Kievari-oluita markkinoille |
| Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen |
| 16.10.2009 07:28 |
|
Kievari Tuomas -oluen valmistuksessa on ollut mukana Olutliiton nimeämä Hyvä Tuomas 2008, toimituspäällikkö Kari Ylänne Helsingistä. Yhteistyön tavoitteena on tuoda oluenvalmistukseen näkemyksiä varsinaisen panimotoiminnan ulkopuolelta. ”Pyrimme panemaan oluen, jossa juotavuus ja istuvuus suomalaiseen olutpöytään olisivat merkittäviä kriteereitä”, Ylänne luonnehtii. Tuomas on ensimmäinen suomalainen mild ale -tyyppinen pintahiivaolut. Brittiläiset mild-oluet ovat yleensä alkoholipitoisuudeltaan mietoja. Tuomas on jouluoluena mm. Avecran asemaravintoloissa ja junien ravintolavaunuissa. Lisää Kievari-oluita luvassa Vahva Laitilan Kukko Portteri on jo muuttanut Kievari-nimen alle. Panimoyhtiö aikoo tuoda ensi vuoden aikana 3–4 Kievari-brändiä markkinoille. Näistä yksi tuote on tarkoitus suunnitella yhdessä Olutliiton 21. joulukuuta nimeämän Hyvän Tuomaan kanssa. Viime keväänä vauhdilla loppuunmyyty Kievari Mämmi saa vahvemman version, joka tulee Alkon valikoimiin keväällä 2010. ![]() Kievari- ja Kukko-oluet valmistetaan kovaa vauhtia kasvavassa Laitilan panimossa. (Kuva: Heikki Kähkönen) ”Olemme käynnistäneet yhteistyön saksalainen Ruppaner-kyläpanimon kanssa. Ruppanerin panimomestari saapuu Laitilaan valmistamaan kanssamme uuden Kievari-oluen”, panimomestari Niko Hurskainen paljastaa. Ruppaner tunnetaan erityisesti perinteisistä vehnäoluista, joita se valmistaa yli 200 vuotta samalla paikalla toimineessa panimossa Etelä-Saksassa, lähellä Sveitsin rajaa. Vehnäolut puuttuu vielä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan valikoimista. ”On ennenaikaista sanoa, mitä olutta valmistamme yhdessä, mutta vehnäoluen tekeminen toki kiinnostaa meitä”, Hurskainen sanoo. Laitila valmisti ja pullotti viime kesänä 20 000 litran erän porilaisen Panimoravintola Beer Hunter’sin Mufloni Stout -olutta. Heinäkuun lopulla järjestetyssä Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa panimoyhtiö kertoi vastaavasta yhteishankkeesta tamperelaisen Panimoravintola Plevnan kanssa. ”Plevnan oluen valmistaminen siirtyy ainakin vuoden vaihteeseen molempien panimoiden kiireistä johtuen. Yhdessä pantavaa olutta emme ole vielä päättäneet”, Hurskainen vahvistaa. |
Tapahtumakalenteri
Olutkulttuuri
- Olutkulttuuri.fi ja Viisi Tähteä kiittävät lukijoitansa
- Vuoden oluet, viskit ja siiderit valittiin Helsinki Beer Festivalilla
- Vuoden luomutuote 2011: Nokian Panimon Keisari Luomu -olut
- Saimaan Olut on nyt Saimaan Juomatehdas
- Suomen olut- ja sahtipanimot
- Hallitus luopui alkoholin mainontakielloista
- Carlsberg ja Raisio toivat Suomeen uuden mallasohran
- Hartwall: Ravintolakulutuksen alamäki tasaantumassa
- Olvi kipusi ennätystulokseen viime vuonna
- Veromuutokset leikkaavat panimoiden kotimaan myyntiä







