20 45 Special
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Anssi Juntto   
19.06.2007 17:41

Rokkia kolmessa kerroksessa.

45 Special on ennen kaikkea live-klubi, ja siltä pohjalta ravintolan juomatarjontakin on muotoutunut. Noin 70 juomanimekkeestä käyvät parhaiten kaupaksi keskiolut, siideri ja lonkero. Perusjuomien kanssa maistuu pikkupurtava, kuten pizza slice.

Ilpo Sulkala

Ravintoloitsija-promoottori Ilpo Sulkala huolehtii, että Oulun 45 Specialin kolmessa kerroksessa soi musa.

Cocktaileja 45 Specialin juomanlaskijoiden ei tarvitse juuri sekoitella. Drinkeistä suosituimpia ovat kossupaukut. Tietyissä piireissä kulttimainetta nauttii oululaisen muusikon Kurikan Köpin aikanaan Tukholman-laivalla kehittämä Grateful Dead, joka koostuu ginistä, Fernet Brancasta ja Russchianista.

"Se on rokkarin paukku, toimii kuin leka", oululainen ravintoloitsija-promoottori Ilpo Sulkala toteaa.

"Olemme itse olleet iät ja ajat musiikkibisneksen kanssa tekemisissä. Ei kait sitä osaisi muuta ajatellakaan. Tehdään niitä asioita, joita osataan."

Sulkalan ja Zero Nine -muusikoiden Esa Harjun ja Keijo Salmirinteen vuonna 1990 perustama 45 Special on Suomen vanhimpia rokkikuppiloita, mutta jämähtänyt se ei missään nimessä ole. Vaikka omistajat olivatkin aluksi tiukkoja rock-imagostaan, ovat he ottaneet musiikkikentän pirstoutumisen tyylikkäästi vastaan. Nykyään ravintolassa järjestetään klubeja, joissa soitetaan kaikkea mahdollista rockista reggaen ja hiphopin kautta teknoon.

"Parasta Bulevardin pohjoispuolella." / "Huolimatta siitä, että kyseessä on kaverin omistama baari, on Nelivitonen listan ykkönen. Kolme erityylistä kerrosta elävää todistetta, että rock voi olla laaja ja suvaitsevainen käsite. Sunnuntaijamit, kesän klubit ja erinomaiset Open Deck’s -illat ovat mainio ympäristö naukkailulle. Rauhaa turvaavat ne kaupungin kuuluisammat poket." / "15 vuoden aikana maankuulusta rokkiklubista on kasvanut nuorisomusiikin murroksen myötä monitahoinen musiikkiravintola. Henkilökuntakin on pullollaan persoonia."

Live-musiikin suhteen 45 Special on aina ollut ajan hermoilla. Tarjolla on viikoittain mielenkiintoisia nousevia bändejä, mutta yhtä lailla paikka on myös vakiintuneiden artistien suosiossa.

Vuosina 1997 ja 1999 tehtyjen laajennusten myötä 45 Special toimii nykyään kolmessa kerroksessa. Jos keskikerrosta hallitsee vankilamiljöö kaltereineen ja kellaria hämähäkinseitit, on vintin näkyvin elementti Jaakko Mattilan sadan neliömetrin kokoinen seinämaalaus Yksityiskohta kosmoksesta 45 remix.

45 Specialin lähtökohtana on kohdella kaikkia asiakkaita tasapuolisesti. Kaikilla on mukava ja helppo olla, kun kenelläkään ei ole mitään etuoikeuksia.

"Me emme ole koskaan hyväksyneet mitään VIP-asiakkaita. Jos joku bändi on muualta Oulussa keikalla, niin heidät otamme jonon ohi. Siinä arvostetaan rokkityöläistä", Sulkala sanoo.

45 Special
Saaristonkatu 12, 90100 Oulu
Tel. +358 8 8811845
www.45special.com
Asiakaspaikat: 320
Avoinna: klo 20-04 joka päivä
Ravintoloitsija: Esa Harju, Keijo Salmirinne ja Ilpo Sulkala
Ravintolapäällikkö: Ari Jokinen
Sijainti: Oulun keskustassa, kivenheiton päässä kävelykatu Rotuaarista