19 OlutHuone Kaisla
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
19.06.2007 18:06

Klassikko-oluita 25 hanasta

Kymmenisen vuotta sitten avatusta OlutHuone Kaislasta on muodostunut oluttutkimusmatkailijoiden klassinen vierailukohde. Belgialaistyyppisessä Kaislassa voi valita tuoppiinsa jaloa mallasjuomaa peräti 25 oluthanasta. Kuplivan juoman ystäville ravintolassa on vielä kaksi siiderihanaa.

Sara Wigel

Sara Wigel pitää huolen, että Kaislassa on muillakin mukavaa.

Hanaoluista kymmenen saapuu Belgiasta ja Suomesta. Loput edustavat Tshekinmaan, Hollannin, Saksan, Ison-Britannian ja Irlannin oluiden parhaimmistoa. Noin 120 pullo-oluen pääpaino on myös belgituotteissa.

"Varsinaisia erikoisuuksiamme ovat suuret, jopa yhdeksän litran belgialaiset ale-pullot. Niitä ei ole anniskelussa tässä laajuudessa missään muualla Helsingissä", ravintolapäällikkö Petri Loponen esittelee.

Siiderin nautiskelijoille harvinaisuutta edustaa tammitynnyrissä kypsytetty tuhti Henry Westons Vintage Cider.

Monet Suomessa ensimmäistä kertaa ravintolamyyntiin tulleet oluet ovat saaneet ensi-iltansa Kaislassa. Niitä metsästäviä olutbongareita vilisee ravintolassa kuin kiikarimiehiä keväisessä lintutornissa.

Loponen painottaa, että Kaisla on erikoisuuksista huolimatta kaiken kansan olutkuppila.

"Tarjoamme tavalliselle oluen ystävälle mahdollisuuden kokea uusia ja jännittäviä makuja perinteisten oluiden rinnalla", Loponen selventää.

Suomalaiset erikoisoluet näkyvät ravintolan valikoimassa laajalla rintamalla. Hanatuotteissa vaihtelevat ulkomaisten erikoisoluiden rinnalla kuukauden teema-oluet ja kotimaiset pienpanimotuotteet.

"Suomalaiseen makumaailmaan tutustumisen helpottamiseksi olemme kehittäneet oluiden maistelulautasen tai -paletin, johon tulee neljä desilitran annosta suomalaisia eri oluita", Loponen esittelee.

Mukana pruuvipaletissa on vaaleaa ja hyvin humaloitua pilsiä, pienpanimobitteriä tai alea, kotimaista savuolutta ja portteria. Maisteluannoksen ostaja saa vielä mukaansa vihkosen, joissa on selvitetty oluiden alkuperät. Hyvin koulutettu henkilökunta opastaa ja neuvoo tarvittaessa tiedonjanoista asiakasta.

"Keskeisellä paikalla oleva olutravintola, jossa valikoima on loistava. Lisäksi henkilökunta on ystävällistä, palvelualtista ja asiansa osaavaa." / "Ympäristö on viihtyisä niin yksin rauhoittumiseen kuin ystävien kanssa nautinnolliseen hetkeen. Valikoimissa on oluita niin meiltä kuin muualtakin jopa valinnan vaikeuteen asti." / "Asiantunteva ja palveluhenkinen henkilökunta & hyvä valikoima, jota henkilökunta osaa esitellä asiantuntemuksella." / "Laaja olutvalikoima tarjoaa oluen ystävälle aina opittavaa. Loistavia belgejä ja muitakin maailman laatuoluita. Lämminhenkinen ilmapiiri suorastaan pyytää jäämään yhdelle." / "Suomen paras olutravintola. Valikoimaa aloittelijoille ja ammattilaisillekin. Upea sisustus ja pirteä, avulias ja osaava henkilökunta."

"Paletti on ollut erityisesti turistien mieleen. Monet ulkomaiset vieraat kun luulevat, että Suomessa valmistetaan ja myydään vain peruslageria", Petri Loponen naurahtaa.

Pieneen ja vähän isompaankin nälkään OlutHuone Kaisla tarjoaa jättitoasteja, keittoja ja muuta pubiruokaa.


OlutHuone Kaisla
Vilhonkatu 4, 00100 Helsinki
Tel 09 622 3723
wwww.oluthuone.com
Asiakaspaikat: 170
Avoinna: ma-to 14-02, pe-la 13-03 su 14-02
Ravintoloitsija: HOK-Elanto Liiketoiminta Oy
Ravintolapäällikkö: Petri Loponen
Sijainti: Kaisaniemen metroaseman sisäänkäynnin vieressä, kävelymatkan päässä rautatieasemalta.