Suomalaisen olutkulttuurin puolesta
 "Asiakkaamme odottavat Plevnalta säännöllisesti tuoreita makuelämyksiä", toimitusjohtaja Marika Tähtinen-Hakala sanoo. Kuva: Robert Seger Tamperelainen Panimoravintola Plevna on perinteisesti menestynyt suomalaisissa olutkatselmuksissa. Viimeisin voitokas tuote on Helsinki Beer Festivalilla parhaaksi pintahiivaolueksi nimetty Severin IPA.
"Severin IPA on haasteellinen valmistaa. Alun perin sitä suunniteltiin vain yhden keiton olueksi, mutta se jää pysyvästi tuotantoon", toimitusjohtaja Marika Tähtinen-Hakala lupaa.
Panimoravintola Plevna toimii Finlaysonin vanhassa kutomorakennuksessa Tampereen Keskustorin pohjoispäässä. Arvokkaassa tilassa syttyi mm. Pohjoismaiden ensimmäinen hiilihehkulamppu vuonna 1882.
"Perinteinen punatiilimiljöö on ehdottomasti yksi Plevnan vahvuus. Meillä aistii todella vahvasti kaupungin historian", toimitusjohtaja Tähtinen-Hakala kertoo.
Alusta asti pitänyt liikeidea on tärkein syy Plevnan nousevaan kaareen. Kolmessatoista vuodessa Plevnan oman Koskipanimon tuotteet ovat nousseet baaritiskin suvereeneiksi hallitsijoiksi: Plevnan omien oluiden myynti on yli 90 prosenttia kokonaismäärästä.
"Panimomestari Sam Viitaniemellä riittää kunnianhimoa kehittää uusia tuotteita. Lisäksi asiakkaamme odottavat säännöllisesti Plevnalta tuoreita makuelämyksiä. Toimimme ennen muuta suomalaisen olutkulttuurin puolesta", Tähtinen-Hakala korostaa.
Olutsuosituksia ruoalle
Plevna on hankkinut mainetta kausituotteilla. Usein on kuitenkin käynyt niin, että tietyksi ajaksi suunniteltu juoma on jäänyt pysyvästi panimoravintolan listalle.
"Vehnäolutta panimme ensin ainoastaan kesäkautta varten. Siitä tuli kuitenkin niin suosittu, että nyt sitä valmistetaan ympärivuotisesti. Myös Bockia ja 5-prosenttisista puolikuivaa Panimosimaa lasketaan hanasta kaikkina vuodenaikoina, vaikka ensin mietimme muuta", Tähtinen-Hakala paljastaa.
Perinteisen oluttuvan tyyliin Plevnasta saa juoman seuraksi purtavaa. Tähtinen-Hakala kertoo, että laaja ruokalista uudistuu säännöllisesti asiakaspalautteen mukaan.
"Plevnan menussa on olutsuositukset eri ruokalajeille. Perinteisten makkara- ja liha-annosten vastapainoksi listalle on tuotu yhä enemmän kasvisvaihtoehtoja ja muuta kevyttä. Tarjolla on myös annoksia, joiden valmistamisessa on käytetty olutta."
"Mainio tshekkihenkinen ravintolan ja panimon yhdistelmä, vanhaan tehdassaliin rakennettu sisustus on tehty turhia hienostelematta kirveellä ja moottorisahalla. Huippuluokan juomat omasta panimosta." / "Panimoravintola on tunnettu rohkeistakin oluistaan sekä runsaista ja maukkaista ruoka-annoksistaan. Perinteiden vaalija: Amiraalin uudelleen herättäminen oli plevnalaisten aikaan saamaa. Myös Panimosima-perinteen uudelleen elvyttäminen on samasta lähteestä. Linjansa tietävä ja asiansa osaava henkilökunta takaa viihtyvyyden. Oluen ja ruoan liiton edelläkävijöitä Suomessa." / "Paras gastropub mitä maa päällä kantaa." / "Ruoan yhdistäminen oluen kanssa on ihan omaa luokkaansa." / "Maan palkituin (pien)panimo." / "Suurin osa oluista talon oman tuotekehityksen tulosta, muutama suurten panimoiden tuotos saatavilla, jos ei uskalla kokeilla jotain uutta makunautintoa. Mukava ja hymyilevä henkilökunta." / "Plevna on ollut syntymästään lähtien käsite suomalaisessa juomaravintolakartassa. Panimomestari Sam Viitaniemi on joukkoineen vienyt suomalaisen pienpanimotaidon aivan uusiin ulottuvaisuuksiin."
Uusia makuja etsivillä oluen ystävillä ei siis ole jatkossakaan syytä huoleen Plevnan suhteen. Myös ensiaskeleita maltaiseen makumaailmaan ottavia tuetaan neuvomalla.
"Henkilökuntamme tietää eri juomien erityispiirteet ja tarjoilutyylit. Lisäksi järjestämme ryhmille virtuaaliopastusta oluen valmistamisen maailmaan. Lopuksi kaikki pääsevät tietysti maistamaan erityyppisiä oluita", Tähtinen-Hakala vinkkaa.
Panimoravintola Plevna
Itäinenkatu 8, 33210 Tampere
Puh. 03 260 1200
www.plevna.fi
Asiakaspaikat: 400 + 65 terassilla
Signatuuriannos tai juoma: Legendaarinen Makkarapannu ollut ruokalistan suosituin vuodesta 1994, juomana oman panimon oluet ja siiderit. Plevnan Tummaa valmistettu samalla reseptillä alusta asti, nyt omia tuotteita on 15.
Avoinna: ma 11-23, ti-to 11-01, pe-la 11-02, su 12-23
Ravintoloitsijat: Marika Tähtinen-Hakala (TJ), Sam Viitaniemi (panimomestari), Timo Tähtinen (hallituksen PJ)
Ravintolanjohtaja: Arja Oinonen
Chef: Anne Rissanen
Sijainti: Finlaysonin alue |