"Toimii kuin lihapulla"
 Niklas Engblomin Bar 9 kuuluu Design Districtiin. Kuva: Liisa Valonen Ravintoloista ja baareista kuululla Helsingin Uudenmaankadulla sijaitsee myös Café Bar 9. Juuri bistromainen Ysibaari oli 90-luvun puolivälissä synnyttämässä Uudenmaankatuilmiötä, joka sittemmin kasvoi luovien tekijöiden keskittymä Design Districtiksi baareineen, gallerioineen ja pikkuputiikkeineen.
"Vaikka Ysi on myös ruokaravintola, alkoholijuomat muodostavat 52 prosenttia myynnistä", osakas Niklas Engblom kertoo. "Suosikkeja ovat kossuvissy, jallu, kossu, viinit ja oluet, sekä kanta-asiakkaidemme suunnittelema Jomppe, johon tulee tuorepuristettua greippimehua, kaksi senttiä Camparia ja kaksi senttiä Beefeateria."
Ensimmäiset nälkäiset saapuvat aamupalalle puolilta päivin, ja meno jatkuu yökahteen. Ysin vakioasiakaskunta koostuu nuorista taiteilijoista, toimittajista ja mainosväestä - yleensäkin luovien alojen ihmisistä, joille mikään inhimillinen kuten krapulakaan ei ole vieras olotila.
Arkkitehti Matti Kuloveden suunnittelemaa konstailematonta ja askeettista tilaa on piristänyt jo vuosikymmenen ajan kuukausittain vaihtuva kotimaisten taiteilijoiden töistä koostuva näyttely. Tätä kirjoittaessa seinällä olivat näytillä espanjassa asuvan taiteilijan Riiko Sakkisen keraamiset lautaset.
Tuoreena projektina on Bar 9:n vuotuinen maaliskuun 9. päivän taidepalkinto, jonka saaja valitaan ensimmäisen kerran maaliskuussa 2008 kuluneen vuoden näytteilleasettajien joukosta. Voittaja saa rahapalkinnon lisäksi vakiopaikan Ysiin metallisella nimilaatalla.
Bar 9:n vahvuus ja heikkous on välitön palvelu. Kohtelu on parhaimmillaan ystävällistä kaikille, mutta jos henkilökuntaa väsyttää tai potuttaa, se ei jää asiakkailta huomaamatta. Mutta mielialavaihtelut kuuluvat täällä asiaan. Asenne on rento, ennen kaikkea kursailematon. Jos istuudut baaritiskin viereiseen pöytään, voit varautua siihen, että ennemmin tai myöhemmin henkilökunta istuu pöytääsi kyselemättä, sopiiko. Kavereita kun ollaan.
"Baari, jonka voisi vaikka omistaa." / "No jos haluaa hyvää, halpaa ruokaa - ja hyvää palvelua!" / "Toimii kuin lihapulla." / "Ysiin voi saapua vaikka yöpuvussa, taiteilija ei koskaan ole poikkeava. Hyvää safkaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa." / "On vain yksi Ysi, ja siellä käyvät ihan kaikki alle 60-vuotiaat. Uudenmaankatu-ilmiön peruspilari, joka jauhaa vuodesta toiseen kauhealla sykkeellä. Hyvä staffi."
Café Bar 9
Uudenmaakatu 9, 00120 Helsinki
Tel. +358 9 621 40 59
www.bar9.net
Asiakaspaikat: 50 + terassi 10
Avoinna: ma-pe 11-02, la-su 12-02
Signatuurijuoma: Kossuvissy
Ravintoloitsija: Camorra Oy
Ravintolapäällikkö: Matti Lähde
Chef: Toni Nieminen
Sijainti: Legendaarisella Uudenmaankadulla, Design Districtin keskiössä. |