9 Via Enoteca
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Kiira Hartonen   
20.06.2007 01:58

Italialaisten viinien taivas

best bars finland

Ravintolapäällikkö Mika Kekki vastaa Via Enotecan viineistä, joista suurin osa on Jyrki ja Riikka Sukulan yrityksen maahantuomia.
Kuva: Liisa Valonen

"Meillä on noin 400 eri viiniä, joista 80 prosenttia on italialaisia", Via Enotecan ravintolapäällikkö Mika Kekki kertoo. "Myymme lähes kaikkia laseittain, paitsi muutamia harvinaisuuksia. Tai tietysti niitäkin saa juoda vain sen yhden lasillisen, mutta silti pitää ostaa koko pullo."

Enotecassa järjestetään tilauksesta ammattilaisten vetämiä viinitastingeja. "Tastingeilla on enemmän kysyntää kuin pystymme tarjoamaan. Meillä on kaksi vetäjää, ja he ovat täystyöllistettyjä", Kekki toteaa. "Tastingeja on käytännössä päivittäin, joskus useampikin päivässä."

Enoteca on osoittanut kaikkitietävien ravintola-alan asiantuntijoiden väitteen vääräksi, sillä viinibaariprofiililla on mahdollisuus pärjätä. Enoteca on varmasti toiminut esimerkkinä lähikorttelissa sijaitsevan, uuden Foxy Wine Barin syntymiselle sekä sen menestykselle - onhan Enotecan sielu Riikka Sukula miehensä Jyrki Sukulan kanssa tehnyt viinibaariasiassa perustyötä.

"Tyypillinen asiakkaamme on juuri töistä päässyt 30-40-vuotias. Moni heistä joko asuu tai työskentelee tässä lähellä", Kekki kertoo. "Kaikkein eniten myymme talon viiniä, joka vaihtuu säännöllisesti. Kyseessä on kuitenkin aina italialainen pöytäviini."

Enoteca on voimakkaan tunnelmallinen yhdistelmä mustanpuhuvia kalusteita ja lämpimiä, väreiltään maanläheisiä seiniä. Huonekorkeus on hillitön, mutta hallimaisuus on karistettu koristeellisella lämpimänruskealla reliefipuukatolla.

Sisustus tekee vaikutuksen myös ulkomaisiin vieraisiin. Värimaailman ja kalusteiden perusteella voisi kuvitella olevansa jossakin muualla kuin Suomessa, mutta henkilökunta palauttaa takaisin Pohjolaan, maan pinnalle. Palvelu on toki asiantuntevaa, muttei liian sydämellistä, pikemminkin etäistä ja jopa viiniasiantuntijamaisen viileää.

Reilut sata vuotta sitten rakennuksessa sijaitsi Eero Erkon perustaman Päivälehden toimitus, joka oli lähtölaukaus nykyiselle Aatos Erkon Sanoma-imperiumille. Painoasian Ylihallituksen lakkauttaman Päivälehden tilalle perustettiin Helsingin Sanomat.

"Ystävällinen henkilökunta. Persoonallisia viinejä ja maukkaita suolapaloja historiallisessa ympäristössä." / "Moderni viinibaari, jossa voi käydä vain yhdellä tai jäädä kokeilemaan omatoimi-tastingia. Hyvistä antipastoista plussaa - jostain mystisestä syystä ne maistuvat paremmilta kuin emo-Viassa." / "Helposti lähestyttävä, rennon asiakaskuntansa takia kodikkaanoloinen ja leppoisa paikka, joka sopii myös naisten kohtaamispaikaksi. Laadukkaita viinejä, joista saa sopivasti lisätietoja niin halutessaan." / "Palanen Italiaa maistuu aina." / "Miljöö ja katto ovat vaan niin tunnelmalliset. Mielenkiintoisia viinejä ja kohtuuhintaista samppanjaa. Muista vaan kysyä, mikä viini ei ole ollut auki montaa päivää…" / "Uskomattomat Sukuloiden valkkaamat viinit, osaava staffi, kaupungin magein baarin katto. Mutta viinibaari - ei baari. Silti parempi kuin moni baari."

Enotecan parhaisiin puoliin kuuluu oventakainen Via-ravintola - kynnys siirtyä Enotecasta Viaan tai Viasta Enotecaan on matala. Vieressä sijaitsee myös maan asiantuntevin Alko, jonka myyjien viinitietous tunnetaan Utsjoella asti.

Via Enoteca

Ludviginkatu 6-8, 00130 Helsinki
Tel. +358 9 68113710
www.viaravintola.com
Asiakaspaikat: 70
Avoinna: ma-ti 14-22, ke-to 14-24, pe 14-02, la 15-02, su suljettu
Signatuurijuoma: talon viini, italialainen pöytäviini
Ravintoloitsija: Riikka Sukula
Ravintolapäällikkö: Mika Kekki
Viinimestari: Juha Tanskanen
Sijainti: Erottajan vieressä, Diana-puistoa vastapäätä.