|
Ei vain suolapähkinää
 Kämp Bar & Club: "Kansainvälinen tunnelma ja Suomen paras palvelu. Kaikki tehdään laadukkaasti." Kuva: Liisa Valonen
Historiallisessa Hotel Kämpin rakennuksessa sijaitsevien Kämp Barin ja Clubin tuotevalikoimat, hinnat ja miljöö kertovat, että kohderyhmä koostuu laatutietoisista kuluttajista, jotka tietävät, mitä haluavat – vain parasta. ”Kerran meillä oli istumassa pitkää iltaa kymmenhenkinen seurue, pääasiassa miehiä mutta myös pari naista. Kyseinen seurue joi kaikki meidän High Premium -konjakit, Richard Hennessyt, Louis XIII:t ja muut vastaavat. Varastoon ei jäänyt pisaraakaan tuon tason konjakkia”, Kämpin club manager Matias Westerholm kertoo. Hienotunteisuudesta seuruetta kohtaan hän pidättäytyy kertomasta illan tarkkaa hintaa, mutta myöntää, että ”kyllä se aika reilu summa oli”.
Premium-tuotteiden suosio ja kysyntä näkyvät myös cocktaillistalla, joka uudistuu aina alkukeväällä ja loppusyksystä. Talon omista cocktaileista eniten menee Suteki Tulseja, joissa on Belvedere-vodkaa, tuoreita mansikoita, basilikanlehtiä ja omenamehua sekä Kämp Barin Andrei ”Andy” Cioancan kehittämiä Purple Kimonoja, joissa on Finlandia-vodkaa, Cassis-likööriä, tuoreita marjoja ja litsi.
”Klassikkococktaileista martinit ovat aina olleet suosittuja koko Kämpissä, ei vain Clubilla. Perinteisten dry ja vodka martinien lisäksi myymme paljon Kämp Martineja, joissa on tujaus akvaviittia. Uskon, että nyt Sinkkuelämää-elokuvan myötä myös Cosmopolitanien myynti kasvaa jonkin verran”, Westerholm tuumaa.
Suosituimpiin juomiin kuuluu luonnollisesti myös samppanja, jota on aina tarjolla noin 50 eri laatua. Samppanja ei ole vain juoma, se on myös tapa olla kohtelias: Westerholmin mukaan Kämpissä käy tasaisin väliajoin pari ulkomaalaista herrasmiestä, jotka tykkäävät tarjota kierroksen tai kaksi samppanjaa kaikille naisille Kämp Clubilla.
Kämp Clubilla on ymmärretty, että yökerhon asiakkaat saattavat haluta muutakin syötävää kuin perinteisiä suolapähkinöitä. Clubin omalla menulla on 50 gramman annos Osietra-kaviaaria (€ 240), naapurissa sijaitsevassa ravintola Yumessa valmistettu makirulla (€ 13,50) ja Quiche Lorraine (€ 16).
Ruoan merkitys on ymmärretty myös alakerran Kämp Barissa, jonka ruokalistalla on 10 eri annosta: clubsandwich, susheja, salaatteja, Quiche Lorraine …
”Sushit ovat olleet baarin ja terassin listoilla vasta reilun kuukauden, mutta niiden suosio on jo huima. Asiakkaat tykkäävät nauttia niitä etenkin terassilla samppanjalasillisen kanssa”, Kämpin bar manager Andy Cioanca sanoo. ”Päiväsaikaan, tuonne iltapäivä kolmeen asti toimimme pikemminkin kahvilana, kun ihmiset tulevat kahville ja haukkaamaan siinä ohessa jotain pientä. Iltaisin meno muuttuu ja ykkösjuomiksi nousevat samppanja sekä klassikkodrinkit.” Kämp Bar & Club Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki Tel. Bar +358 9 5840 9530, Club +358 9 5761 11 www.palacekamp.fi Asiakaspaikat: Bar 75, Club 180, terassi 120 Avoinna: Bar: ma-ke 10–01, to-pe 10–02, la 11–02, su 11–01. Club: ke-la 21–04 Signatuurijuoma: Bar: Kämp Martini, Kämp Barin Bloody Mary ja samppanjacocktailit. Club: samppanja Ravintoloitsija: Palace Kämp Group Bar Manager: Andrei ”Andy” Cioanca Club Manager: Matias Westerholm Pääbaarimestarit: Bar: Jesse Auvinen, Club: Ville Lyytinen Baarimestarit: Bar: Suvi Puranen ja Anne Salolahti, Club: Ville Liikanen Sijainti: Hotelli Kämpissä Antilooppi-korttelissa, Esplanadin puiston vieressä.
”Kaupungin ainoita paikkoja, joissa on pöytiintarjoilu! Näitä kaivataan lisää. Myös erikoispyynnöt, raksujen ja pikkusyötävän tarjoilu ym. toiveet yhdistyvät kuten hyvän palvelun paikassa pitää.” / ”Samppanjat ja GT... Muutkin tuotteet toimivat, mutta tämä on Gin Tonicin juomapaikka no 1. Vaikka on hiukan arvokastakin, kerran kuussa kannattaa käydä palkitsemassa ja hemmottelemassa itseään.” / ”Kansainvälinen tunnelma ja Suomen paras palvelu. Kaikki tehdään laadukkaasti.” / ”Viini ja avec -juomavalikoimat todella hyvät. Vaikka enää ei saa sikaroida, paikka on loistava aloittaa ilta tai tavata ystäviä. Kesäterassi on todella tyylikäs.” / ”Sivistynyt baari. Sivistynyt juomavalikoima. Sivistynyt henkilökunta.” / ”Viriili paikka. To see and to be seen. Miinuspisteitä palvelun laadun vaihtelusta sekä tumpeloista ovimiehistä, jotka ovat tunnelman tappajia.” / ”Kun kaipaa luksusta ja kimaltelevia pintoja, tämä on se paikka!” |