|
Pubiruokaa vaikka keskellä yötä
 St. Urho’s Pub: "Hieno valikoima varsinkin englantilaisia oluita, osaava henkilökunta, pubiruoka maan parasta tasoa." Kuva: Liisa Valonen
Helsingin vanhin ja monen mielestä aidoin olutpubi voi ylpeillä taiteilijoita vilisevällä asiakaskunnalla, suomalaisella sahdilla, kansainvälisellä olutvalikoimalla sekä myöhään yöhän asti auki olevalla keittiöllä. St. Urho’s Pub tarjoaa ruokaa vielä senkin jälkeen, kun monet muut ravintolat ovat laittaneet keittiön ovet säppiin. ”Lopetamme ruoan myynnin varttitunti ennen valomerkkiä. Janoinen ja nälkäinen saa iltapalaa vielä parhaimmillaan vielä kello kahden jälkeen yöllä”, lupaa ravintolapäällikkö Esa Mustonen.
Vuonna 1973 perustettu St. Urho’s Pub on saanut nimensä presidentti Urho Kekkosen eli tuttavallisemmin Urkin mukaan. Suomalaisia perinteitä vahvassa arvossa pitävä Urkin pubi pitää jatkuvasti valikoimissaan sahtia. Ravintola luo kotimaiselle mallasjuomalle katu-uskottavuutta pääkaupungin sykkeessä.
”Haluamme kunnioittaa aitoa perinnejuomaa myös toukokuussa pidettävillä sahtipäivillä, joihin pyrimme saamaan myyntiin kaikki suomalaiset kaupallisesti valmistetut sahdit”, Mustonen perustelee.
Koska Helsingistä puuttuu tällä hetkellä oma sahtia valmistava panimo, Urkin pubin henkilökunta päätti valmistaa kevään sahtipäiville oman juomansa.
”Annoimme sille nimeksi Pyhän Urhon Sahti eli St. Urho’s Sahti. Se meni kuin kuumille kiville. Tuote onnistui jopa niin hyvin, että asiantuntijaraati arvioi sen yhdeksi parhaimmista myynnissä olleista sahdeista”, ravintolapäällikkö hymähtää.
Kotimaisten merkkien ohella kaiken maailman oluet ovat nousevat esille St. Urho’s Pubin valikoimissa. Kuudessatoista hanassa ja pulloissa on tarjolla oluita eri puolilta maailmaa. Ylpeytenä Urkin pubi pitää brittiläistä Fuller’s E.S.B:tä, joka tarjoillaan tuoreoluena eli real ale -versiona.
”Vielä tänä kesänä ravintolan seinään kiinnitetään näyttävä Fullerin ulkomainos, joka on ilmeisesti ainoa laatuaan Englannin ulkopuolella”, Mustonen sanoo ylpeänä.
St. Urho’s pubissa asiakkaat saavat nauttia toistensa seurasta aidosti, sillä taustamusiikkia tai peliautomaatteja ravintolassa ei ole lainkaan. Musiikkielämä on kuitenkin osa talon henkeä ja sielua; ravintola on klassisen musiikin taitajien kantakuppila. ”Kansainväliset muusikkovieraamme pitävät ravintolaa ainutlaatuisena maailmassa, sillä yleensä maailman metropoleissa soittajat häipyvät konserttien jälkeen omille teilleen. Helsingissä monet heistä tulevat meille, olipa sitten kyseessä tavallinen rivimuusikko tai huippuluokan kansainvälinen solisti”, Mustonen kertoo. St. Urho’s Pub Museokatu 10, 00100 Helsinki Tel. + 358 9 5807 7222 www.botta.fi Asiakaspaikat: 110 (sisällä 90 + terassi 20) Avoinna: su-ti 15–01, ke-la 15–03 Signatuurijuomat: suomalainen sahti ja Fuller’s E.S.B. Real Ale Ravintoloitsija: Oy Botta Ab Ravintolapäällikkö, pubi-isäntä: Esa Mustonen Chef: Minna Kujanen Sijainti: Pohjalaisen osakunnan talossa, Kansallismuseon ja Eduskuntatalon välissä.
”Ravintola, jossa aina saa erinomaista suomalaista perinneolutta, sahtia, laseittain, on ylistyksen arvoinen.” / ”Legenda.” / ”Persoonallinen ote kaikessa tekemisessä on nykyaikana harvinaista. Ruokalista on baarille kunnioitettava.” / ”Ravintola, jossa oluet ja henkilökunta ovat aina viimeisen päälle.” / ”Perinteitä ja asiantuntevaa palvelua.” / ”Rehellinen pubi, real alea kahdesta hanasta, yksi Helsingin parhaista olutvalikoimista, teemaviikot, ruokaa valomerkkiin Manalan keittiöstä. Paljon palkittu, pitää edelleen pintansa.” / ”Maailma muuttuu, Urho pysyy. Viihtyisä.” / ”Hyviä teematapahtumia, kuten sahtipäivät ja portteripäivät.” / ”Perinteikäs ja konstailematon olutravintola, jonka osaamisesta ja valikoimasta nauttii kerta toisensa jälkeen.” |