|
Laatuoluiden tavaratalo
 Kaisla: "Erittäin ammattitaitoinen henkilökunta, jossa näkyy ravintolan päällikön kädenjälki ja esimerkillisyys." Kuva: Liisa Valonen
Lähes 40 olut- ja siiderihanaa, kymmenittäin erilaisia oluita ja siidereitä sekä muita juomia. Sisällä opiskelijoita, ohikulkijoita, koti- ja ulkomaisia turisteja, valkokaulusduunareita sekä olutdiggareita. He kaikki istuvat sulassa sovussa ja osin keskenään sikin sokin. Kaisaniemen OlutHuone Kaisla sykkii urbaania elämää yhdistettynä vankkaan eurooppalaiseen olutperinteeseen.
Vaikka Kaisla ehtii niittää mainetta yhtenä ydinkeskustan suosituimmista ja tunnetuimmista olutravintoloista, vuoden vaihteessa toteutunut laajeneminen naapurikiinteistön puolelle on avannut aivan uusia mahdollisuuksia sisustuksen, valikoimien ja palvelujen suhteen.
”Kaislassa on nyt kolme erillistä sisäänkäyntiä eli ravintolaan on todella helppo tulla. Sisään voi astua suoraan metrosta liukuportaita pitkin sekä katutasosta Kaisaniemenkadun tai Vilhonkadun puolelta”, ravintolapäällikkö Petri Loponen esittelee.
Pubiruoasta on tullut ravintolan myynnin kannalta merkittävä tuoteryhmä. Ruokamyynnin osuus kasvaa kuukausi kuukaudelta. Uusittu pubimenu sisältää snacksien ohella mm. jättitoasteja, täytettyjä uuniperunoita ja valkosipulietanoita.
”Vaikka Kaisla ei ole varsinainen ruokaravintola, pubiruokaa menee kymmeniä annoksia päivässä. Asiakkaamme ovat varsin nopeasti oppineet nauttimaan seurustelun lomassa myös naposteltavaa”, Loponen kertoo.
Kaisla on tullut vuosien varrella tutuksi laajan koti- ja ulkomaisten oluiden valikoiman ohella uutuustuotteiden Suomen ensi-illoista. Monet oluet ovat ensi kertaa yleisölle tarjolla Kaislassa.
”Ravintolassa on joka kuukausi vaihtuva erikoishintainen kuukauden olut, joka usein on myös ensimmäistä kertaa Suomessa hanassa tarjoiltava merkki. Järjestämme vuoden mittana myös lukuisia erilaisia teematapahtumia, kuten vehnäolutviikot keväällä, syksyiset isot viikot ja talvisen I.P.A. -festivaalin”, Loponen luettelee.
OlutHuone Kaisla toteuttaa asiakkaille ohjattuja olutpruuveja, joissa maistellaan ja vertaillaan erilaisia oluttyyppejä ja -tyylejä sekä perehdytään oluen valmistukseen ja mallasjuomien lähes loputtomaan makumaailmaan.
Kaislan ikäraja on arkisin 18 vuotta, mikä tuo asiakaskuntaan nuorekkuutta. Ravintolassa on lauantaisin elävää musiikkia viikonlopun tunnelman kohottamiseksi. OlutHuone Kaisla Vilhonkatu 4, 00100 Helsinki Tel. +358 10 76 63850 www.oluthuone.com Asiakaspaikat: 350 + terassi 28 Avoinna: su-to 13–02, pe-la 13–03 Signatuurijuomat: suomalaiset pienpanimo-oluet hanassa Ravintoloitsija: HOK-Elanto Liiketoiminta Oy Ravintolapäällikkö: Petri Loponen Vuorovastaavat: Sanna Pörhölä, Valtteri Viikari ja Pasi Eskelinen Sijainti: Helsingin ydinkeskustassa, Kaisaniemen metroaseman vieressä. Lyhyen kävelymatkan päässä rautatieasemalta.
”Olo on kuin lapsella karkkikaupassa, neuvoja valintaan siis tarvitsee. Ilmapiiri on valloittavan välitön. Real ale kultaisi lopullisesti kruunun.” / ”Hyvin johdettu ja pitkäjänteinen työ erikoisoluiden parissa. Innovatiivinen ja erittäin ammattitaitoinen henkilökunta, jossa näkyy ravintolan päällikön kädenjälki ja esimerkillisyys.” / ”Hyvä valikoima oluita, myös brittioluita ja kotimaisia pienpanimo-oluita.” / ”Erittäin laaja hanavalikoima, pullojakin kohtuullisesti. Pienten ruoka-annosten tulo valikoimiin oli tervetullutta, mutta ketjun rasite näkyy hitaasti vaihtuvana ja ei niin mielenkiintoisena valikoimana (laajuudesta huolimatta). Hyvällä paikalla.” / ”Vuosien mittaan laajentanut olutravintolakäsitteen uskomattomiin mittoihin, Suomen kenties suurin olutravintola on usein täynnä ja asiakaskunta kattaa koko ikäskaalan.” / ”Kaislassa on rento tunnelma ja loistava juomavalikoima. Jopa kuohuviiniä löytyi sen kerran, kun sitä ehdottomasti tarvittiin.” |