|
Isoin asia on hymy
 Shaker: "Flööribaari vailla vertaa. Hyvät drinksut ja upea palveluhenki!" Kuva: Liisa Valonen
Mika Räisäsen ja Kalle Lojanderin yhteistyö alkoi vuonna 2004, kun he perustivat cocktail catering -yrityksen nimeltä Cocktails & Dreams. Keväällä 2004 avattiin ensimmäinen Shaker Jyväskylään, ja kaksi vuotta myöhemmin päivänvalon näki Helsingin Shaker. ”Kallen kanssa meillä on samat näkemykset ja ajatukset ravintolabisneksestä, joten tuntui luontevalta perustaa cocktailbaari, kun tuli tilaisuus ja mahdollisuus. Luonteemme täydentävät toisiaan ja meillä on todella hyvät välit, mitä toki edesauttaa se, että Kalle vaikuttaa pääasiassa Jyväskylässä, joten välimatkaa on 250 kilometriä”, Mika nauraa.
”Alkuun meillä oli täällä baarimestarit Jyväskylän Shakerista auttamassa baarin käynnistämisessä. Sittemmin ihmiset ovat palanneet Keski-Suomeen tai hankkineet lapsia, joten nykyään meillä on vakituisina työntekijöinä lisäkseni aiemmin Teatterissa työskennellyt Erno Vainanen sekä Pasi Nissinen”, Mika selvittää. ”Pasin bongasin kun olin tuomaroimassa flairtending-kilpailussa. Menin kisan jälkeen nykäisemään hihasta, että sopiiko soittaa huomenna. Seuraavan päivän puhelinkeskustelussa kysyin, tulisiko hän meille töihin. Pasi ilmoitti hyvin nopeasti, että kyllä tulee.”
”Kun rekrytoimme uusia työntekijöitä, kiinnitämme erityistä huomiota asiakaslähtöiseen ajattelutapaan, persoonallisuuteen sekä klassisten cocktailien ja työskentelytapojen tuntemiseen. Flairtending-taidot ovat luonnollisesti plussaa. Lähtökohtana on, että kun asiakas tulee tiskille, voimme sanoa ’kyllä pystymme’”, Mika jatkaa.
Shakerin virallisella listalla on 30 cocktailia, joista noin puolet vaihtuu kuuden kuukauden välein. Suosituimmat pysyvät listalla ja jos jotain juomaa ei myydä kuukauteen lainkaan, se vaihdetaan toiseen. Kirjoitettujen listojen lisäksi baarimestareiden muistissa on lukuisten juomien reseptejä.
”Tuhansien drinkkien tai cocktailien reseptit muistuvat heti, joitain baarimestarikoulussa opittuja klassikkoja, joita en ole myynyt 17 vuoteen, voi joutua miettimään pidempään. Pyrimme toki siihen, että asiakas saa mitä haluaa, joten jos muisti pettää, niin otetaan avuksi netti, puhelin tai alan kirjallisuus”, Mika kertoo. ”Meille isoin asia on se, että asiakas poistuu hymyillen – kuten 99 prosenttia tekeekin.”
Nyt 36-vuotias Mika aloitti uransa baaritiskin takana paria viikkoa ennen kuin täytti 18, joten uraa on takana pian 20 vuotta. Eikö vieläkään kyllästytä?
”Ei kyllästytä, ja onhan meillä perinteisen baarityön lisäksi muutakin, kuten cocktail catering- ja show-keikkoja. Tässä työssä hienointa on se, että saa käyttää mielikuvitustaan ja luoda jatkuvasti uutta”, Mika sanoo. Shaker Fredrikinkatu 65, 00100 Helsinki Tel. +358 9 730 200 www.shaker.fi Asiakaspaikat: 48 Avoinna: ma-to 16–02, pe-su 16–03 Signatuurijuoma: Helsinki Cocktail Ravintoloitsijat: Kalle Lojander ja Mika Räisänen Ravintolapäällikkö: Mika Räisänen Baarimestarit: Mika Räisänen, Pasi Nissinen ja Erno Vainanen Sijainti: Kampin baarikeskittymässä, Tennispalatsin rakennuksessa, vastapäätä yökerho Onnelaa.
”Uusi innovatiivisia kokeiluita, hyvä henkilökunta ja hyvät tuotteet.” / ”Ammattitaitoista väkeä töissä, mukava tunnelma.” / ”Aina mukava käydä ja kokea.” / ”Hyvä palvelu pilke silmäkulmassa, minne muualle menisit mm. sunnuntaina, pari kalaa ja corona.” / ”Loistavia juomia hyvällä meiningillä.” / ”Aina iloista palvelua ja lentäviä pulloja. Flair on tullut jäädäkseen suomalaiseen baarikulttuuriin ja Shaker on tämän alueen pioneeri. Drinkit eivät jää kakkoseksi todellakaan, loistavia aina...” / ”Hyvä ja nopea palvelu ja mukava henkilökunta.” / ”Flööribaari vailla vertaa. Hyvät drinksut ja palveluhenki upea!” / ”Ei keksitä pyörää uudelleen, mutta rakennetaan se omalla tavalla. Silloin tällöin paikan nuoremmilla mestareilla käy ’ammattilaisen ylpeys’ esillä, mutta kun show on päällä, yleisö viihtyy.” / ”Flairtending, palavat juomat, loistava henkilökunta. Yksilöllinen palvelu. Hinta-laatu -suhteeltaan paras paikka.” |