13 Ateljee Bar
18.06.2008 10:38

Drinkit Helsingin yllä

best bars finland

Ateljee Bar: "Tänne kapuaminen vaatii hyvää seuraa, ihan kenen kanssa vaan ei tätä kokemusta viitsi jakaa."
Kuva: Liisa Valonen

Helsinkiläisen Ateljee Barin asiakaskunta on epäilemättä yksi maan kirjavimmista: hotelli Tornin 14. kerrokseen kapuaa asiakkaita laidasta laitaan, turisteja ja paikallisia, nuorisoa ja iäkkäämpiä, liikemiehiä ja perheitä, isompia seurueita, sinkkuja, pariskuntia…

 

”Lisäksi Santahaminan upseerikokelaat käyvät meillä usein, jos ei ihan päivittäin, niin ainakin viikoittain. Santahaminan tykit on näet suunnattu meidän Seagrams-pulloon, joka on aina toinen oikealta ylähyllyllä, ja pitäähän se suuntaus käydä tarkistamassa säännöllisin väliajoin. Uudet vuosikurssilaiset opetetaan aina tähän käytäntöön”, pääbaarimestari Kaarina Sironen kertoo.

Sirosen mukaan kertaakaan ei ole käynyt niin, että Seagrams olisi loppunut. Ateljee Barissa luotetaan tavarantoimittajaan, joten tyhjien Seagrams-pullojen säilyttämistä kaiken varalta ei ole koettu tarpeelliseksi.

Seagramsin ohella baarissa on aina oltava mojitojen ja omien mojitomuunnelmien tekemiseen tarvittavat raaka-aineet sekä karpalovodkaa, Cointreauta, sitruunamehua ja soodaa, joita tarvitaan Aalto-drinkkiin. Aalto-drinkki on etenkin turistien suosikki, sillä se tarjoillaan pienessä Aalto-maljakossa, jonka saa ottaa mukaansa.

”Nyt kesäaikaan suuressa suosiossa ovat myös erilaiset frozenit, erityisesti ananakselta ja greipiltä maistuva Frozen Fruit sekä Frozen Strawberry, joka on periaatteessa muunnelma mansikkamargaritasta. Ja kuohuviiniä menee paljon, tasaisesti ympäri vuoden”, Sironen selvittää.

Drinkkien, kuohuvan ja kuukausittain vaihtuvan taidenäyttelyn lisäksi Ateljee Barin vetonaula on se kuuluisa ympärivuotinen terassi, jolta näkee selkeällä ilmalla Tallinnaan asti. Monien mielestä lähes 70 metrin korkeudessa sijaitseva terassi on hyvä paikka tavata vaikka liikekumppani tai tulevat appivanhemmat; jos puheenaiheet ovat vähissä, näköalasta ainakin riittää juteltavaa. Eikä tarvitse pelätä, etteikö yhteisymmärrykseen päästäisi.

 

Ateljee Bar
Kalevankatu 5, 00100 Helsinki
Tel. +358 9 4336 6340
www.ateljeebar.fi
Asiakaspaikat: reilu 50
Avoinna: ma-to 14–02, pe-la 12–02, su 14–01
Signatuurijuoma: Aalto-drinkki, mojitot
Ravintoloitsija: Sokos Hotel Torni
Ravintolapäällikkö: Rainer Vento
Pääbaarimestari: Kaarina Sironen
Baarimestari: Lari Korhonen, Sara Kinnunen, Katri Saari, Neea Kuparinen
Sijainti: Helsingin sydämessä, Hotelli Tornin yläkerrassa.

”Jotenkin kaikki maistuu paremmalta korkealla. Loistava palvelu. Mikäs sen parempaa kuin kahvit ja konjakit viileässä kevätpäivässä Helsingin yllä.” / ”Aamiainen plussaa.” / ”Muutaman kerran vuodessa on päästävä kattojen ylle. Huikea näköala hurmaa paatuneemmankin mielen. Hyvä paikka viedä puolituntematon vieras tai bisneskumppani drinkille, maisemasta ainakin riittää puhuttavaa, jos muuta tarinoitavaa ei keksi.” / ”Plussaa tulee intiimistä tunnelmasta ja omalaatuisesta imagosta. Emme halua Helsinkiin enää yhtään tusinabaaria lisää.” / ”Tänne kapuaminen vaatii hyvää seuraa, ihan kenen kanssa vaan ei tätä kokemusta viitsi jakaa.” / ”Klassikko. Toivottavasti hissi ei ole rikki.” / ”Ainutlaatuinen näkymä ja miljöö pääkaupungin ylle, tuotteet ja palvelu kunnossa, etenkin jos tajuaa kysyä S-ryhmän asiakasomistaja-skumppaa (18,30 / plo). Pullo kuohujuomaa Helsingin keskustassa, tuohon hintaan, noilla näkymillä...”