|
Liekehtiviä drinkkejä ja uutettuja vodkia
 Café Kuluma: "Ehkä Suomen kovatasoisimpia juippeja töissä ja meininki on ku tuonelan kentillä (hyvässä mielessä)." Kuva: Jaani Föhr
Drinkkibaari Café Kuluman avonainen ja korkea funkkistyylinen tila tuo mieleen vanhan cocktail-salongin, jossa Manhattanien, Martinien ja muiden kansainvälisten klassikoiden nauttiminen kuuluu asiaan. Niitäkin toki kysytään, mutta enimmäkseen baarimestarit saavat tehdä omia bravuureitaan. Valojen himmeneminen ja raskaan saksalaisen metallimusiikin pauhaaminen on varma merkki siitä, että joku on tilannut ravintolan signatuurijuoman Rammsteinin. Tulipuhallettava show-drinkki sisältää Cointreauta, oikeita mansikoita, vadelmasiirappia, karpalomehua ja kanelia, ja sen liekitykseen käytetään absinttia.
Myös muut liekehtivät juomat käyvät hyvin kaupaksi. Erityisen suosittuja ovat seurueille pöytiin rakennettavat tulitornit.
Viimeisen vuoden aikana Café Kuluma on panostanut yhä enemmän itse maustettuihin vodkiin, joita tarjoillaan joko sellaisenaan tai käytetään juomasekoitusten osana. Ravintolapäällikkö Jani Rantaeilola on nähnyt vaivaa ja perehtynyt uuttamisen saloihin kirjallisuutta haalimalla ja rohkeasti kokeilemalla.
Parhaimmillaan valikoimissa on ollut 30 vodkamakua, joista suosituimpia ovat olleet valkosipuli ja chili. Yhtä lailla monet muut yrtit, mausteet, marjat ja hedelmät ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi.
”Eksoottisin maku on poron kuivalihasta uutettava savuporo. Se tosin vaatii vielä vähän kehittelyä. Ensimmäinen satsi oli kyllä hyvän makuinen, mutta hirveän hajuinen. Toinen yritys oli jo vähän parempi”, Rantaeilola kertoo.
Café Kuluma on aina satsannut myös tuoreisiin raaka-aineisiin, kuten hedelmiin, marjoihin ja mehuihin. Laajan tuoretuotevalikoiman ylläpitäminen vaatii henkilökunnalta lähinnä viitseliäisyyttä ja halua toteuttaa ideoita. Kustannukset on helppo pitää kurissa.
Drinkkibaarin ammattitaitoinen pyörittäminen perustuu henkilökunnan hyvään yhteishenkeen ja sujuvaan tiimityöskentelyyn. Vaikka kaikilla on ammatillisesti yhteneväiset tavoitteet, ovat he silti omanlaisia persooniaan.
Kuluman baarimikot osallistuvat aktiivisesti kilpailuihin ja kehittävät itseään jatkuvasti. He myös jakavat tietotaitoaan järjestämällä juomakoulutusta niin tavallisille asiakkaille kuin alan ammattilaisillekin. Café Kuluma Kauppurienkatu 5, 90100 Oulu Tel. +358 8 333 009 www.kuluma.fi Asiakaspaikat: 88 + patio 60 Avoinna: ma-su 11–02 Signatuurijuoma: Rammstein Ravintoloitsijat: Jari Hämäläinen, Ville Koskela ja Perttu Virolainen Ravintolapäällikkö: Jani Rantaeilola Baarimestarit: Leena Komulainen, Aimo Markus, Petri Määttä ja Marjaana Rantaeilola Sijainti: Oulun keskustassa, Rotuaarin ja kauppatorin välissä.
”Ehkä Suomen kovatasoisimpia juippeja töissä ja meininki on ku tuonelan kentillä (hyvässä mielessä).” / ”Hieno juomatuote, loistava tunnelma.” / ”Oulussa osataan. Todella asiallinen henkilökunta, sanoja ei tarvita.” / ”Uskomaton meininki ja upea henkilökunta.” / ”Laadukkaat drinkit hyvistä raaka-aineista! Poskettoman hyvä meno!” / ”Paikka jonne on hyvä mennä. Kiire unohtuu.” / ”Innovatiivisen drinkkibaarin henkilökunta on sitoutunut työhönsä. Tuoreet marjat ja hedelmät sekä itse uutetut mausteviinat antavat mainion pohjan juomasekoituksille.” / ”Ammattitaitoinen henkilökunta, tuovat asiakkaille erikoisia omia ajatuksia juomissa. Hyvä tuotevalikoima.” / ”Persoonallinen ja viihtyisä.” |