|
Maailma pysähtyy, Teatteri ei
 Ravintola Teatteri: "Se Helsingin selkein baari, jossa ei jää epäselväksi, miten elämästä voi ja pitää nauttia." Kuva: Liisa Valonen
Tapahtuipa maailmalla mitä hyvänsä, Ravintola Teatterissa riittää aina asiakkaita: viihde- ja juorutoimittajat menevät ravintolaan aiheidensa eli julkkisten perässä, ja julkkikset puolestaan menevät ravintolaan päästäkseen viihde- ja juorujulkaisujen sivuille. Julkkisten lisäksi ravintolassa käyvät menestyvät helsinkiläiset – ja niin positiivinen, rahaa tahkoava noidankehä on synnytetty.
”Suosiomme suurimmat syyt ovat varmasti keskeinen sijainti sekä monipuolisuus; olemme ihan oikeasti avoinna ja käytettävissä aamukahvista yömyssyyn. Kahdeksan olemassaolovuotemme aikana olemme lunastaneet paikkamme asiakkaiden sydämissä”, ravintolatoimenjohtaja Ari Tuoreniemi täydentää.
Terassit mukaan lukien yli 1200-paikkaisen, lähes ympäri vuorokauden elävän ravintolakompleksin pyörittäminen vaatii ennen kaikkea työntekijöitä, joita talon listalla on noin 65. Alaa vaivaavasta työvoimapulasta huolimatta Teatteriin saadaan edelleen hyvin tekijöitä, mikä Tuoreniemen mukaan johtuu siitä, että ravintolan työntekijät laittavat itse sanaa kiertämään vapaista paikoista.
”On hirveän mukavaa, että sana lähtee aina kiertämään omaehtoisesti – se on samalla osoitus siitä, että henkilökunta viihtyy meillä. Uskon, että mahdollisuus toimia monessa eri tehtävässä saman katon alla sekä mukavat asiakkaat edesauttavat työntekijöiden viihtymistä”, Tuoreniemi tuumaa.
Teatterissa on ymmärretty VIP- ja kanta-asiakkaiden merkitys: baari on profiloitu houkuttelemaan tietyn tyyppisiä asiakkaita, jotka käyvät säännöllisesti ympäri vuoden ja joista myös pidetään hyvää huolta. Joka kevät vietetään kesäkauden avajaisia ja syksyisin luonnollisesti kesäkauden päättäjäisiä.
”Kyseessä ovat Suomen suurimmat, hienoimmat ja kauneimmat VIP-bileet. Laaja ja uskollinen kanta-asiakasjoukkomme on mukana kesät talvet, joten toki heidän pitää olla paikalla myös silloin, kun terassit avataan”, Tuoreniemi sanoo.
Kesä sekä 400 terassipaikkaa, joista 200 on käytössä aamuneljään, näkyvät positiivisesti ravintolan myynnissä. Talvesta poiketen ihmisillä on enemmän aikaa, joten moni viihtyy ravintolakompleksissa iltapäivästä aamuun asti.
Teatteri myy eniten samppanjaa Suomessa, eli noin 10 000 pulloa vuodessa, perussamppanjoista aina harvinaisiin vuosikertoihin, joita luottomaahantuojat hankkivat asiakkaita varten. Kesäisin samppanjaa myydään enemmän kuin talvella; ihmiset istuvat jo päivällä terassilla samppanjalasit kädessä, kun talvisin samppanjaa menee yleensä vasta illemmalla.
”Ja mojitoja myydään etenkin kesäisin ihan älyttömiä määriä – niin paljon, että baarimestareillamme on ’mojitopatti’ kämmenpohjassa. Tarkkoja myyntilukuja en pysty kertomaan, mutta suuntaa antanee se, että jokaiselle seurueelle myydään vähintään yksi mojito, jonka jälkeen seuraava kierros onkin pelkkiä mojitoja. Samaten minttua meillä menee useita kiloja päivässä”, ravintolapäällikkö Eetu Halmesmäki kertoo.
Ravintola Teatteri Pohjoisesplanadi 2, 00130 Helsinki Tel. +358 9 681 1130 www.ravintolateatteri.com Asiakaspaikat: noin 1 200, joista 400 terasseilla Avoinna: ma-ti 09–02, ke-pe 09–04, la 11–04, su 12–01 Signatuurijuoma: Mojito Ravintoloitsija: Royal Ravintolat Ravintolapäälliköt: Ahti Juuso, Eetu Halmesmäki, Pekka Tyynilä, Maarit Ylämäki Baarimestarit: Maiju Aalto, Thomas Lindström, Jan Nyrhinen, Akki Paunila ja Matti Piippo Chef: Kalle Lindroth Sijainti: Esplanadin puistossa, Mannerheimintien päädyssä, Ruotsalaisen Teatterin talossa, vastapäätä Akateemista Kirjakauppaa.
”Laatu ratkaisee. Ammattitaito ja palvelu kansainvälistä luokkaa.” / ”Erinomaista palvelua ja lähes täydellisyyttä hipova juomatuotesuunnittelu.” / ”Klassisen tyylikäs ja taattua tavaraa, ei tavikselle.” / ”Vuosien saatossa jaksaa uudistua. Rento palvelu, hyvä posse. Laadukkaita juomia.” / ”Kaiken keskellä, viihtyisä, monipuolinen.” / ”Kellobaarin syke ja miljöö ovat parasta Helsingissä. Hienoja juomia ja mukavaa henkilökuntaa. Samppanjalista VIP:ssä on mahtava.” / ”Keskeinen sijainti, laadukas palvelu, hyvät drinkit, erottuva lounge, musiikki, muut asiakkaat, terassi kesäisin.” / ”Klassikko, jossa tapaa aina tuttuja.” / ”Hyvät drinkit ja takuuvarma paikka mennä millä tahansa kokoonpanolla. Upottavat sohvat houkuttelevat jäämään pitkälle aamuyöhön.” / ”Hyvä ja kohtelias palvelu, tyylikäs juomatuotteiden esillepano, loistavat viinit ja drinkit sekä työnsä osaavat baarimestarit, joiden asiantuntemukseen voi luottaa.” / ”Se Helsingin selkein baari, jossa ei jää epäselväksi, miten elämästä voi ja pitää nauttia.” / ”Tyylikäs, mutta samalla rento.” |