| 17 Teatteri |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Kiira Hartonen, Juhani Huopainen |
| 23.11.2009 11:34 |
|
Maailma pysähtyy, Teatteri ei Tapahtuipa maailmalla mitä hyvänsä, Ravintola Teatterissa riittää aina asiakkaita: viihde- ja juorutoimittajat menevät ravintolaan aiheidensa eli julkkisten perässä, ja julkkikset puolestaan menevät ravintolaan päästäkseen viihde- ja juorujulkaisujen sivuille. Julkkisten lisäksi ravintolassa käyvät menestyvät helsinkiläiset – ja niin positiivinen, rahaa tahkoava noidankehä on synnytetty. ”Suosiomme pohjautuu keskeiseen sijaintiimme ihmisvirtojen keskellä sekä monipuolisuuteemme. Meille voi tulla aamukahville, deliin nopealle lounassalaatille tai grilliin kolmen ruokalajin illalliselle, kesäterassille tuopille, kellobaariin rauhalliselle cocktailille tai seurueella teatteribaariin. Asiakas voi menon jatkuessa siirtyä aurinkoterassille tai yökerhoon ja tulla myöhemmin takaisin takan ääreen rupattelemaan”, ravintolatoimenjohtaja Pekka Tyynilä kertoo. Terassit mukaan lukien yli 1200-paikkaisen, lähes ympäri vuorokauden elävän ravintolakompleksin pyörittäminen vaatii ennen kaikkea työntekijöitä, joita talon listalla on noin 65. Työnantajana Teatteri on haluttu sen monipuolisuuden, maineen ja aukioloaikojen takaaman työvuorotarpeen takia. ”Juomatuotteet ja hintataso ovat kaikissa paikoissa sunnilleen samat., joten kilpailukyky luodaan puitteilla ja palveluilla. Kun puitteet ovat kunnossa, palvelu jää jäljelle tekijänä, jota pitää jatkuvasti vaalia. Henkilökunnalla on tässä iso merkitys”, Tyynilä kehuu. ”Palvelutuotteen kehittäminen on jatkuva prosessi. Slow food -konseptimme on toiminut hyvin ja kellobaarissa jo vuoden torstaisin soittanut ja laulanut pianisti Miso Misic on kuin raikas tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä. Meillä on juuri aloittanut perjantaisin kahden ammattihierojan päivystys baarissa. Jumissa olevat niskat saa nyt työviikon jälkeen ilmaiseksi auki lasillisella istuessa”, Tyynilä lupaa. Teatterissa on ymmärretty VIP- ja kanta-asiakkaiden merkitys: baari on profiloitu houkuttelemaan tietyn tyyppisiä asiakkaita, jotka käyvät säännöllisesti ympäri vuoden ja joista myös pidetään hyvää huolta. Joka kevät vietetään kesäkauden avajaisia ja syksyisin luonnollisesti kesäkauden päättäjäisiä. Kesä sekä 400 terassipaikkaa, joista 200 on käytössä aamuneljään, näkyvät positiivisesti ravintolan myynnissä. Talvesta poiketen ihmisillä on enemmän aikaa, joten moni viihtyy ravintolakompleksissa iltapäivästä aamuun asti. Teatteri myy eniten samppanjaa Suomessa, eli noin 10 000 pulloa vuodessa, perussamppanjoista aina harvinaisiin vuosikertoihin, joita luottomaahantuojat hankkivat asiakkaita varten. Kesäisin samppanjaa myydään enemmän kuin talvella; ihmiset istuvat jo päivällä terassilla samppanjalasit kädessä, kun talvisin samppanjaa menee yleensä vasta illemmalla. Mojitojakin juodaan niin hanakasti, että minttua menee useita kiloja päivässä. Ravintola Teatteri |
