14 The Gallows Bird
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
23.11.2009 11:56

Espoon olutmekka

Ei ole mikään sattuma, että espoolainen lähiökapakka sai tänä syksynä toisena olutravintolana Suomessa englantilaisen Cask Marque -laatumerkin oikeaoppisesta real ale -oluen anniskelusta. The Gallows Bird -pubia ja sen publicania Thomas Aschania arvostetaan tuoreoluiden eteen tehdystä laajasta ja pitkästä pioneerityöstä aina real alen kotimaassa Englannissa saakka.

The Gallows Bird ei ole mikä tahansa lähipubi. Helsinki Beer Festivalin asiantuntijaraati valitsi sen viime keväänä Vuoden 2009 Olutravintolaksi. Monet oluen ystävät ovat maistaneet ensimmäistä kertaa harvinaisia brittiherkkuja tai kotimaisia pienpanimoiden erikoisuuksia tässä espoolaisravintolassa.

”Pyrimme omalta osaltamme elävöittämään suomalaista olutkulttuuria. Lähetystyö oluen parissa on lähellä sydäntämme. Sielu on tässä touhussa aidosti mukana”, Thomas Aschan pudottelee harkitusti.

Itse asiassa real ale on Aschanille enemmän kuin pelkkä olut. Se on ammatti ja elämäntapa. The Gallows Bird on anniskellut Brittein saarten tuoreoluita jo yli 15 vuoden ajan.

”Emme sijaitse suurten ostoskeskusten yhteydessä tai aivan valtaväylien varrella. Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki, mutta hyvät olutravintolat ovat täällä harvassa. The Gallows Bird on osa paikallista kyläyhteisöä, jonne voi tulla maistelemaan oluita niin läheltä kuin kaukaakin. ”

Aschanin mukaan viime vuosien valistustyö oluen parissa on Suomessa kantanut hedelmää.

”Kiinnostus oluita kohtaan on noussut valtavasti, ja samalla asiakkaiden tieto on lisääntynyt. Myös yritykset tilaavat meiltä oluiden maistelutilaisuuksia osana henkilökunnan virkistystä ja uusia kokemuksia”, Aschan perustelee.

Teemaviikot ovat The Gallows Birdin elinehto. Odotetuimmat tapahtumat ovat vuoden alussa järjestettävät Real Ale -festarit. Niitä täydentävät vuoden mittaan mm. kotimaisten pienpanimoiden erikoisviikot ja Kekri-päivät.

”Järjestimme tänä syksynä ensimmäistä kertaa oman Oktoberfestin, johon haalimme runsaasti oluita. Tapahtuma toi yllättävän paljon asiakkaita, jotka halusivat maistella mahdollisimman montaa erilaista saksalaista oluita kolpakon kalistelujen ja nahkahousumusiikin sijaan”, Aschan kertoo.

The Gallows Birdin minifestareihin liittyy usein myös teemaan sopiva elävä musiikki. Ensi vuodelle Aschan suunnittelee mm. Pohjois-Amerikan oluiden tapahtumaa.

”Silloin soi varmaan hyvä blues”, publican kuittaa.

The Gallows Bird
Niittyportti 2, 02200 Espoo
Tel. +358 9 412 3253
www.kolumbus.fi/gallows/ravintola.htm
Asiakaspaikat: 100 + terassi 30
Avoinna: su–to 15–24, pe–la 15–02
Signatuurijuomat: Real ale -oluet
Ravintoloitsija: Gallows Birds Oy
Publican: Thomas Aschan
Sijainti: Merituulentien varressa Niittykummussa, Espoon paloaseman vieressä olevassa liikerakennuksessa.