13 Teerenpeli Kamppi
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
23.11.2009 12:04

Olutta ja siideriä after work

Teerenpelin Kampin ravintola on lunastanut paikkansa yhtenä Helsingin ydinkeskustan viihtyisimmistä ja suosituimmista seurusteluravintoloista. Ravintolan konsepti on hioutunut vuosien varrella perinteisestä olutravintolasta trendikkääksi ja urbaaniksi after work -paikaksi.

Teerenpelin Panimo & Tislaamon oluet ja siiderit sekä arvostetut mallasviskit muodostavat ravintolan valikoiman perustan. Juomakokonaisuus on saanut vahvistusta ravintolan toisen kerroksen erikoisoluista ja keväällä 2009 avatun Lahden uuden panimon tuotteista.

”Panemme pienpanimossamme neljää erilaista olutta, jotka myydään käytännössä kokonaan omassa ravintolassa. Pystymme tekemään Kampissa pieniä eriä erikoisoluita. Niitä voimme tarvittaessa valmistaa suurempia määriä Lahdessa Teerenpeli Yhtiöiden muille ravintoloille ja vähittäismyyntiin”, ravintolapäällikkö Tomi Purhonen kertoo.

Teerenpeli on hakenut pienpanimotuotteille ja viskeille markkinoita Suomen rajojen ulkopuolelta. Yhtiö on aloittanut myös ensimmäisenä suomalaisena pienpanimoravintolana franchising-toiminnan.

”Franchisingin, aiempaa selkeämmän konseptoinnin ja ilmeen yhtenäistymisen ansiosta olemme saaneet tukevuutta koko Teerenpeli-brändiin. Sitä säestävät Alkossa ja päivittäistavarakaupoissa myynnissä olevat pullotuotteemme. Nämä kaikki yhdessä tekevät koko yhtiötä tunnetuksi”, Purhonen pohtii.

Teerenpeli Kamppi tarjoaa juomien ohella sormin syötävää pubiruokaa, johon kuuluvat mm. tapakset ja ruokaisat Sulami-voileivät. Juomapuolella ravintola on viime aikoina satsannut omien tuotteiden ohella laadukkaisiin mallasviskeihin.

”Valikoimassamme on yli 50 erilaista single malt -viskiä, joiden joukossa on runsaasti harvinaisuuksia. Erikoisuuksina ovat mm. Skotlannin Islayn nuoret ja uudet viskilaadut.”

Ravintolan raikkaan tunnelman luovat huolella valittu taustamusiikki ja tasokkaat bändit. Musiikki on vahva elementti, joka elää vuorokaudenajan ja tunnelman mukaan.

”Puhumme mieluusti kokonaisuudesta, johon kuuluvat laadukas musiikki ja viihtyminen. Tuotteet ja tarjoilu sopivat tunnelmaan. Asiakas saa samalla hyvää palvelua, kun henkilökunnallakin on hyvä olla töissä”, Purhonen tähdentää.


Teerenpeli Kamppi
Olavinkatu 2, 00100 Helsinki
Tel. +358 424 925 260
www.teerenpeli.com
Asiakaspaikat: 322
Avoinna: ma-ti 12–02, ke–to 12–02, pe–la 12–03, su suljettu
Signatuurijuomat: Oman panimon oluet ja siiderit sekä Teerenpeli-mallasviskit ja –snapsit.
Ravintoloitsija: Teerenpeli Yhtiöt
Ravintolapäällikkö: Tomi Purhonen
Vuorovastaavat: Marjo Jämsä, Mikko Niemi, Jussi Lopez ja Maija Kivistö
Sijainti: Helsingin ydinkeskustassa, linja-autoaseman vieressä.