9 St. Urho´s Pub
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
23.11.2009 12:38

Olohuone keskellä kaupunkia

Presidentti Urho Kekkosen mukaan nimetty St. Urho’s Pub avaa ovensa Helsingin Ostrobotnialla iltapäiväkolmelta. Jo ensi minuuteista lähtien ovi käy tiuhaan. Syksyisen arki-iltapäivän ensimmäisinä asiakkaina on ryhmä eteläsuomalaisen kaupungin virkamiehiä, jotka ovat käyneet tapaamassa naapurissa olevassa eduskuntatalossa oman alueensa kansanedustajia.

Urkin pubin asiakaskunta muodostuu kansan eri kerrostumista. Oluella piipahtaa muusikoita, poliitikkoja, virkamiehiä ja kulmakunnan asukkaita. Paikalla on usein myös aktiivisia olutharrastajia, jotka käyvät bongaamassa brittityylisen pubin uutuuksia.

”Henkilökunta ja asiakkaat tuntevat toisensa jo useamman vuoden takaa. Tunnelma on tuttavallinen ja turvallinen. Tutussa paikassa on helppo viihtyä”, kiteyttää ravintolapäällikkö Esa Mustonen.

Kauempaa tulevat asiakkaat saapuvat St. Urho’s Pubiin verestämään vuosien takaisia muistojaan. Pöydissä voikin tavata entisiä tuttavia tai heidän aikuiseksi kasvaneita jälkeläisiä. ”Meillä on omalla tavallaan tiivis sosiaalinen yhteisö, joka ei kuitenkaan ole sisäänpäin lämpiävä. Kasvamme ja vanhenemme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Monet nuoremmista asiakkaista ovat aikoinaan käyneet täällä omien vanhempiensa kanssa, ja nyt he ovat ottaneet paikan omakseen. Näin elävä perinne tavallaan jatkuu”, Mustonen perustelee.

Elävät oluet ja siiderit yhdessä eri puolilta maailmaa saapuneiden oluiden kanssa muodostavat St. Urho’s Pubin valikoiman perustan. Real ale eli tuore brittiläinen olut on saanut rinnalleen real ciderin, joka on harvinaista herkkua Suomessa, sillä elävän siiderin hanoja on maassamme hyvin harvakseltaan

”Elokuussa asensimme kolmannen pumppuhanamme ja tarjoilemme siinä, ehtaa englantilaista maalaissiideriä. Olemme saaneet pään avattua Britanniaan myös erilaisten siiderien saamiseksi, joten valikoimakin hanassa vaihtuu suhteellisen tiheään.”

St. Urho’s Pub toimii meillä aidon suomalaisen sekä kansainvälisen olutkulttuurin lähettiläänä, joka vannoo anniskelun puhtauteen ja oikeaoppiseen tarjoiluun. Baaritiski suorastaan kiiltää puhtauttaan.

”Puhtaus on meille elinehto, josta emme anna tippaakaan periksi. Hygieenisyys, huolellinen lasienpesu ja hanahuolto sekä oikeat lasit kullekin tuotteelle muodostavat kokonaisuuden, jolla haluamme taata asiakkaillemme mahdollisimman laadukkaan olut- ja siiderielämyksen,”, Mustonen kiteyttää.

St. Urho’s Pub
Museokatu 10, 00100 Helsinki
Tel. + 358 9 5807 7222
www.botta.fi
Asiakaspaikat: 110 (sisällä 90 + terassi 20)
Avoinna: su–ti 15–01, ke–la 15–03
Signatuurijuomat: Real alet ja real ciderit, sahti.
Ravintoloitsija: Oy Botta Ab
Ravintolapäällikkö, pubi-isäntä: Esa Mustonen
Chef: Minna Kujanen
Sijainti: Pohjalaisen osakunnan talossa, Kansallismuseon ja Eduskuntatalon välissä.