8 Kämp Bar & Club
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Jaana Rinne   
23.11.2009 12:46

Kahden kerroksen martineja

Toisen maailmansodan aikana hotelli Kämppiin majoittuneet diplomaatit ja sotakirjeenvaihtajat piileksivät väestönsuojana toimineessa alakerran legendaarisessa baarissa. Nykyään baaritiskillä tarjoillaan Peace-pommeja nestemäisessä muodossa. Laadusta pitää huolen Juha Haavisto, monien huippujuomien sekoittaja ja baarimestareiden erikoisammattitutkintoa vetävä guru.

”Koko ajan on kehitteillä uusia jekkuja”, Juha Haavisto kertoo.

Juuri nyt ala- ja yläkerran piällysmies eli club & bar manager diggailee vanhempaa Kämpiä. Ajan klassista henkeä pääsee jo joulukuussa maistelemaan modernilla kosketuksella silatuista Martineista. Breakfast Martini marmeladilla, ja talvella mukavasti lämmittävä, mausteinen Martini ovat uusinta uutta.

Pimeällä pahenevaa luuvaloa hoidetaan lämpimillä juomilla. Vihreästä teestä kehitetyllä mojitolla tai tomaattimehu-lihaliemicocktaililla, johon ladataan lisäpotkua vodkalla. Kahvin ystävät tilaavat Cappuccino Mai Tain.

”Meillä käy enemmän jengiä kuin koskaan”, yläkerran Clubilta lainassa oleva baarimestari Riku Hailio vahvistaa. American Barista Kämpiin vaihtaneen Hailion varmoissa käsissä valmistuu kaksi Dry Martinia. Lisää pukkaa tiukassa tahdissa.

”Tsiigaa tätä!” Arvokkailla nahkakansilla kruunatun drinkkilistan sisäsivua koristaa osa Antti Favénin – Kämpissä baarimestarinhommia paiskineen taiteilijan maalauksesta. Akseli Gallen-Kallelan 50-vuotispäivien jälkeistä lounasta kuvaavassa taulussa Ville Vallgren hehkuu taiteilijakumppaneineen punaposkista dagen efter- tunnelmaa

Pienenä vihjeenä asioiden tärkeysjärjestyksestä muhkea lista esittelee ensin drinkit ja vasta viimeisillä sivuilla kahvit.

”Uusiksi suosikeiksi ovat nousseet Berry Martini ja Encantando”, Hailio selvittää. Marjainen Martini syntyy Finlandia Vodkasta, tuoreista vadelmista, tuoreesta limemehusta ja sokerista, Encantando puolestaan Tequila Sauza goldista, persikasta, vadelmalikööristä, limemehusta, sokerista ja soodasta.

Bilettäjät nousevat viikonlopun lähestyessä alakerran patinasta yläkerran säihkeeseen. Vajaan vuoden hiljaisuuden jälkeen Suomen kauneimman yökerhon sohvilla kelpaa taas köllöttää ja panna rahaa haisemaan. Juha Haavisto kiirehtii huomauttamaan, että club vetää entistä maanläheisempää linjaa. Torstaisin lavalla elämöi bändi ja lauantaisin lantioita vatkaa DJ. Suolapalaa saa yhä, mutta kaviaari on vaihdettu Kämpin hampurilaisiin ja Caesar-salaatteihin. Juomapuolella on yhä lupa ökyillä.

”Suosittelen Kämpin Side Caria, jossa on mukana Remy Martin Louis XIII -konjakkia, Grand Marnierea ja limea. Ravistettuna vain 199 e!”

Haaviston kätköistä löytyy myös harvinaisen hyvää tequilaa ja eksklusiivisia viskejä.

Kristallibaarissa voi bongata hääporukaita tai yhteishenkeä nostattavia firmoja. Kämpin baariammattilaiset pyörittävät drinkkirulettia ja Clubia isännöi Mikael Bonsdorff. Aina paikalla oleva Dorff avaa ovet 22 jälkeen kaikille.

Ylä tai alakerta, Kämpiin on päästävä.

”Meidän valttina on pöytiin tarjoilu ja kaupungin paras palvelu”, Haavisto toteaa itsetuntoisesti.

Maanantai-iltana perusjengi istuu baarissa. Bisnespojat keräävät Armaneihinsa ryppyjä nahkanojatuoleissa, nuoripari katsoo toisiaan silmiin samppanjalasien yli ja jakavat mansikan keskenään. Jos tarkkaan kuuntelee, voi kuulla jostakin myös pehmeää venäjää…

Kämp Bar & Club
Pohjoisesplanadi 29. 00100 Helsinki
Tel Bar +358 9 5840 9530, Club +358 9 5761 11
www.palacekamp.fi
Avoinna: Bar: su - ti 11-01, ke - la 11-02, Club: to 22- 03, pe - la 22-04
Signatuurijuoma: Bar: Kämp Martini, Kämpin Side Car,
Ravintoloitsija: Palace Kämp Group
Ravintolajohtaja Timo Vepsäläinen, ravintolapäällikkö Rainer Vento.
Bar Manager: Juha Haavisto
Club Manager: Juha Haavisto
Baarimestarit: Bar: Kukka Kuusela, Ville Liikanen, Riku Hailio, Jesse Auvinen, Antti Juvonen, Heidi Seikula ja Anna Vilamo.
Sijainti: Hotelli Kämpissä Antilooppi-korttelissa, Esplanadin puiston vieressä