50 Gastropub Tuulensuu, Tampere
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Markku Makkonen   
04.05.2006 15:49
Rento ja rehellinen

paras-ravintola

Tuulensuun tunnelmaa Tampereella.
Kuva: Teemu Kilponen

Gastropub Tuulensuun nimi voisi aivan yhtä hyvin olla Public House Tuulensuu. Vuodesta 2004 Hämeenpuistossa palvellut ravintola on rento ja avoin, siis suorastaan pubimainen sanan varsinaisessa merkityksessä.
"Meille on tärkeää luoda Tuulensuuhun henki, jossa mitään ihmisryhmää ei karsinoida. Meillä käy eri-ikäisiä asiakkaita kaikista yhteiskuntaluokista. Ihmiset tulevat syömään, juomaan tai polttamaan sikarin. Lopuksi he huomaavat juttelevansa keskenään", yrittäjä Sami Lappalainen kertoo.
Lappalainen pyörittää gastropubien ketjua yhdessä avopuolisonsa Anu Nevalan ja yhtiökumppani Jouni Tapion kanssa. Kolmen gastropubin lisäksi Lappalaisella ja Nevalalla on lisäksi Tempo Terrace -kokonaisuus.
"Tampereelle on viime vuosina noussut paljon fiksuja paikkoja. Näen tilanteen kaikkien ravintoloiden etuna. Ainoat kilpailijamme ovat automarketit ja kotisohvat. Kun ihmiset lähtevät kodeistaan kaupungille, ravintola-ala hyötyy", Lappalainen järkeilee.
Tuulensuu nousi tunteesta ja tarpeesta perustaa paikka, jossa länsieurooppalainen ruoka- ja juomakulttuuri kohtaa Karibian rommin ja sikarien tuoksun.
"Tärkeintä on valita oma linja ja pysyä siinä. Kuuntelemme toki asiakaspalautetta ja muutamme pieniä asioita, mutta kaikkia ei tarvitsekaan miellyttää. Saappaat jalassa tässä kaadutaan, jos kaadutaan", Lappalainen lataa.

Kaatuminen tai edes kompurointi ei ole Tuulensuulla lähelläkään.
Tuulensuussa työ tehdään rehellisesti ja hoidetaan kunnolla. On oleellista, että toiminta-ajatus toteutuu muuallakin kuin markkinamiesten iskusanoissa.
"Ravintola-arvioissa kiinnitetään usein liikaa huomiota sellaisiin asioihin kuin hienot wc:t ja hinnat. Mielestäni kriteerit ovat toisaalla. Ulkokuoren mukaan arvottaminen on vähän sama kuin arvostelisi auton pintamateriaalien ja tv-mainoksen perusteella."


"Gastropubien paras ruoka Tampereella." / "Oluiden asiantuntijoita ja myynnin ammattilaisia." / "Aina tervetullut fiilis, mukava nauttia muutakin kuin kotimaista lageria."


Gastropub Tuulensuu
Hämeenpuisto 23, 33210 Tampere
Tel. 03-214 1553
www.gastropub.net/tuulensuu

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä